Lahjakas nuori kristitty kysyi, minne kannattaisi lähteä opiskelemaan, kun haluaa kristityksi johtajaksi. Hiukan hämmentyneenä en varmaan osannut vastata kovin järkevästi kysymykseen. Olin oppinut hieman toisenlaisen lähestymistavan palvelemiseen, johtamiseen, opettamiseen ja yleensä valtakunnan työhön. Eräässä aasialaisessa järjestössä niiden koulutus, jotka kutsutaan papeiksi tai evankelistoiksi, aloitetaan laittamalla heidät pesemään vessoja. Jos tehtävä tuntuu liian alentavalta, he eivät ole sopivia paimenen, opettajan tai evankelistan tehtävään.
Jumalan kutsuessa Jeremian palvelukseensa, tämä kauhistui ja vetosi nuoruuteensa. Vastaus oli: mene sinne, minne ikinä sinut lähetän. Ketään ei tule pelätä, sillä minä olen sinun kanssasi ja suojelen sinua. Sanatkin saat suuhusi. (Jer. 1) Eikä Mooseskaan todennut Jumalan kutsun edessä, että hyvin valittu, tässä sinulla on juuri oikea mies hommaan! (2. Moos. 2: 34 – 4: 17) Ei, vaan Mooses yritti kiemurrella koukusta kaikin keinoin: ”Mikä minä olen menemään…”; ”En ole koskaan ollut hyvä puhuja, minulla on hidas puhe ja kankea kieli…”; ”Minä pyydän, lähetä joku muu…”. Joskus on vain niin, että Jumalan tahtoa vastaan on turha pyristellä. Myös Mooses sai läsnäolon lupauksen Jumalalta matkalle. Avukseen hän sai Aaronin ja Mirjamin, ja myöhemmin muita rehellisiä ja lahjomattomia, Jumalaa pelkääviä vierellä kulkijoita. (2. Moos. 18)
On terve reaktio kokea alamittaisuutta palveluskutsun edessä. On tervettä kysyä, eikö joku toinen olisi tässä tehtävässä paljon parempi? Eikö kannattaisi kutsua tuo terävämpi, oppineempi, kokeneempi, pyhempi ja tehokkaampikin vielä? Ja siihen Jumala kärsivällisesti vastaa: varmaan voisi olla parempia, oppineempia, terävämpiä ja tehokkaampiakin, mutta minä kutsun tehtävään juuri sinut. Ja tässä valtakunnassa se, joka kutsutaan, kelpaa. Minä kutsun sinut.
Jokaisella kristityllä on oma, korvaamaton tehtävänsä Jumalan valtakunnassa. Kristuksen ruumiin jäsenistä vähäpätöisinkään ei ole turha. Päinvastoin pieni on merkityksellinen.
Monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi. Ensimmäisiksi valittujen tulee olla kaikkien muiden palvelijoita. Herrana ei saa hallita, vaan on kumarruttava yhteisen ikeen kantoon. Jeesuskaan ei tullut palveltavaksi vaan palvelemaan. Merkiksi muille hän pesi palvelijan tavoin opetuslastensa jalat.
”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”, kysyivät opetuslapset. Jeesus otti pienen lapsen ja sanoi, jollette te tule lastenkaltaisiksi, te ette pääse Jumalan valtakuntaan. Täysin päinvastaista opetusta kuin mitä ennen oli kuultu. Koetko sinä palvelustehtäväsi liian pieneksi? Koetko itsesi tarpeettomaksi? Oletko mielestäsi lahjaton? Taivaasta katsottuna suuruus ja pienuus saavat aivan erilaisen sisällön. Paavali kirjoitti: ”Päinvastoin, juuri ne ruumiinjäsenet, jotka meidän mielestämme ovat muita heikompia, ovat välttämättömiä.” (1. Kor. 12:22)
Olisi ehkä hyvä etsiä uusi näkökulma palvelustyöhön. Rukoiltaisiinko keskuuteemme palvelemisen, antamisen, laupeuden harjoittamisen, rohkaisemisen, lohduttamisen ja avustamisen armolahjoja? Näiden kohdalla arvelen pyytäjien listan olevan taivaassa kaikkein lyhyin.
