Aviopari Alina ja Juhana Pulli tutkivat pyhän maan salaisuuksia kirurgisella otteella – Alina leikkaussalissa ja Juhana arkeologisilla kaivauksilla.
Saimme idean lähteä Israeliin jo ennen COVID-19 pandemian alkua. Silloin oli mahdotonta arvata kuinka vaikeaksi sinne pääseminen osoittautuisi pandemian levittyä ympäri maailman. Byrokratiasokkeloiden ja vaihtuvien rajoitusten vaikeuttamien vaiheiden kautta saimme lopulta viettää kesällä seitsemän viikkoa Jerusalemissa. Juhana osallistui Tel Quedeshin arkeologisille kaivauksille Pohjois-Galileassa. Alina taas suoritti lääketieteen opintoihin kuuluvan kirurgian amanuenssuurin Jerusalemin Hadassah Ein Keremin sairaalassa. Saimme syventyä omiin mielenkiinnon kohteisiimme, ja kuitenkin avioparina seikkailla yhdessä vapaa-ajalla. Kun on hyvin erilaisessa paikassa kuin mistä itse on kotoisin, tulee katsottua asioita vertailevasta näkökulmasta. Israelin heinäkuu on paljon Suomen heinäkuuta hikisempi. Autoillessa kaistanvaihdoissa vaaditaan erilaista röyhkeyttä kuin suomalaisessa ajokulttuurissa. Ruoka Israelissa on todella hyvää. Juustoton kosher-hampurilainen McDonaldsissa oli kuitenkin karvas pettymys. Toisaalta yllättäviä samankaltaisuuksiakin löytyi. Alina havaitsi leikkaussalin Jerusalemissa olevan kuin olisi kävellyt samaan saliin Suomessa. Samat työvälineet, tarkistuslistat ja kirurgien pelottavat kysymykset opiskelijalle leikkausalueen anatomiasta. Pieni yksityiskohta, joka poikkesi Suomen leikkaussalista, löytyi kuitenkin jokaisen salin ovenpielestä. Toorakotelo leikkaussalin liukuovissa oli yksi osoitus siitä, kuinka uskonto on läsnä kaikkialla Israelissa. Potilasjärjestystä vaihdettiin, jos potilas sattui olemaan juuri rukoilemassa. Pyykkituvassa tuli odottaa hetki puhtaita työvaatteitansa, kun siellä kumarreltiin Mekkaan päin. Kukaan ei tuntunut häiriintyvän, kun uskonnot näkyivät ja kuuluivat. Sopeutuminen toisten uskonnollisiin tarpeisiin oli raikkaan luontevaa, toisin kuin neutraaliutta ihannoivassa kotimaassamme.
Yhteistä perintöä kaivamassa
Kristityn identiteettiä tuli mietittyä paljonkin. Voiko kristitty sanoa, että hänen juurensa ovat Pyhällä Maalla – että sen historia on hänenkin historiaansa ja sen perintö myös hänen perintöään? Sellainenhan kalskahtaa kulttuuriselta omimiselta. Silti kristinuskoa ei ole olemassa ilman tätä historiaa ja perintöä.
”Suomalaisilla on maine Israelin ystävinä.”
Juhana tutustui moniin historiallisiin ja arkeologisiin kohteisiin, erityisesti Jerusalemin vanhassa kaupungissa. Raamatun ajan perintö tuntui nousevan esiin kaikkialla, missä vain lapio oli isketty maahan. Näiden raunioiden perintöä ovat jääneet kantamaan niin juutalaiset kuin kristitytkin, eikä perinnön kantajien suhde ole suinkaan ollut mutkaton. Omassa sydämessään tätä perintöä ei silti voi olla pitämättä omanaan. Kuitenkaan meillä kristityillä ei ole tarvetta omia sitä itsellemme. Jeesuksen mukaan rukoillakseen Isää ei tarvitse olla Jerusalemissa. Juutalaisille Länsimuuri on tärkeä rukouspaikka sen vuoksi, että Jumalan Kirkkauden läsnäolon paikka, temppelin kaikkeinpyhin, sijaitsi sen lähellä. Temppelin tuhouduttua läsnäolon ajatellaan jatkuvan Länsimuurilla. Paikalla, jossa kaikkeinpyhin kerran sijaitsi, kohoaa nyt Kalliomoskeijan kultainen kupoli. Jännite on käsin kosketeltava. Jerusalemin siluetista löytyy myös vaatimattomamman näköinen harmaa kupoli: Pyhän haudan kirkko. Kristityille se on merkkinä siitä, että Jeesus on vienyt uhrinsa puolestamme taivaalliseen kaikkeinpyhimpään. Jeesusta meidän nimenomaisesti ei tarvitse etsiä Pyhästä haudasta. Sen sijaan saamme uskoa, että Jumalan Kirkkauden läsnäolo on asettunut asumaan uskovista rakennettuun temppeliin – siihen, joka on koottu hänen uhrinsa ympärille.
Suomalaisten maine kiirinyt
Kristittyinä emme joudu kokemaan Jerusalemin pyhiin paikkoihin liittyviä jännitteitä niin kipeän omakohtaisesti kuin juutalaiset ja muslimit. Israel huokuu rakasta historiaa, meidän historiaamme, mutta silti me olemme vain vieraina tässä maassa, joka on toisille koti. ”Shema Israel!” – ”Kuule Israel! Herra meidän Jumalamme, Herra on yksi.” Paikallisen luterilaisen jumalanpalveluksen alussa seurakunta yhtyy laulamaan vanhaa Jumalan kansan uskontunnustusta. Näillä sanoilla aloitti myös Jeesus puhumaan rakkauden kaksoiskäskystä Markuksen evankeliumissa. Miten syvästi lopulta tunnemme juuriamme? Odottaessamme kosher-hissin matelua kerros kerrokselta tuli mieleen tämän olevan osa jatkumoa, jossa Kristukseen uskominen on vienyt meitä eri suuntaan. Ihmettelimme, miksi kaikki aina ilahtuivat, kun kerroimme olevamme Suomesta. Ystävämme selitti asian meille ja kertoi suomalaisilla olevan laajalti maine Israelin ystävinä. Vaikka maineeseen vaikuttaa epäilemättä myös historian poliittiset suhteet, on varmasti suuri merkitys ollut kristittyjen suomalaisten Israel-rakkaudella. Haasteeksi kristityille antaisimmekin jatkaa tätä Israel-ystävyyttä. Ottakaamme rukouksiin niin Israelin kristityt, juutalaiset kuin muslimitkin: että jokainen saisi tuntea kelluvansa kasteen täydellisessä armossa aivan kuin Kuolleessameressä kellutaan. Kuollutmeri sivumennen sanoen tuntui siltä kuin kelluisi keitossa.
