Raamatun henkilöt
Raittiit rekabilaiset
Rekabilaiset eivät suostuneet ajan hengen seuraamiseen. Mekin voisimme ottaa oppia heidän uskollisuudestaan, kirjoittaa Jukka Norvanto.
Maailman ensimmäinen nainen
Koko Raamatusta löytyy vain yksi ainoa nainen, joka sai kokea täydellisen onnen, kirjoittaa Mailis Janatuinen.
Mitä opimme Simsonista eli supersankarin kaksi puolta?
Simsonin elämä kertoo meille synkkää kieltä siitä, mihin himojen mukaan eläminen voi johtaa, kirjoittaa Jukka Norvanto.
Rikas mies jo oisin
Puuhun kiivetessään Sakkeus oli nostanut itsensä toisten ja jopa Jeesuksenkin yläpuolelle. Niin hän oli toiminut elämässään aikaisemminkin, kirjoittaa Jukka Norvanto.
Taivaassa tehty avioliitto – ja mitä sen jälkeen
Iisak ja Rebekka tapasivat toisensa Lahai Roin kaivolla. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, kirjoittaa Mailis Janatuinen.
Kuninkaan virkamiehen koettelemus
”Poika on sairas. Hänen tilansa on huonontunut koko ajan. Hän taitaa menehtyä pian.” Tällaisia lauseita isä oli kuullut kotonaan jo muutaman päivän ajan, kirjoittaa Jukka Norvanto.
Pronssiseppä Jumalan armosta
Onnellinen tuo Hiram-Abi, joka sai olla rakentamassa Jumalan kohtaamisen paikkaa maan päälle, kirjoittaa Mailis Janatuinen.
Ahitofelin erehdys
Miksi hyvämaineinen Ahitofel toimi, niin kuin toimi? Hänen elämänsä näytti näet sujuneen aivan erityisen suotuisasti, kirjoittaa Jukka Norvanto.
Seksityöläinen, jota Jeesus katsoi laupeutensa silmillä
Galilean ilotyttö oli kuullut Jeesuksen haukkumanimen: syntisten ystävä. Toivo oli syttynyt hänen sydämeensä, kirjoittaa Mailis Janatuinen.
Kain ja Abel eli hyökkäyssodan alkumetrit
Jumala on pyytänyt meitä tuomaan eteensä syntisyytemme. Hän tahtoo meidän antavan hänelle epäonnistumisemme, kurjuutemme ja jopa vihamme häntä...