Artikkelit
Mikä on tuhatvuotinen valtakunta?
Kysymys ns. tuhatvuotisesta valtakunnasta kuuluu oppeihin, joista kristikunnalla on erilaisia käsityksiä. Sana ’tuhat vuotta’ esiintyy ainoastaan...
Raittiit rekabilaiset
Rekabilaiset eivät suostuneet ajan hengen seuraamiseen. Mekin voisimme ottaa oppia heidän uskollisuudestaan, kirjoittaa Jukka Norvanto.
Ruotsin Boråsissa lähiradiosta kuuluu iloinen sanoma
Sylvi Pehkonen meni vuonna 1964 käymään Ruotsissa ja on sillä reissulla edelleen. Hän on levittänyt paikallisessa lähiradiossa evankeliumia yli 30 vuoden ajan.
Kirkkoherra Jouni Turtiainen halusi olla päähän potkittujen ystävä
Juuri eläkkeelle jäänyt kirkkoherra Jouni Turtiainen halusi työurallaan asettua aina heikomman puolelle. Se tarkoitti myös herätysliikeväen messun puolustamista, vaikka piispa vastusti.
Vainotulle avautui ovi Suomessa
Akateemisen uran taakseen jättänyt Timothy Liang Shi rakentaa pääkaupunkiseudulla perheineen uutta elämää.
Maailman ensimmäinen nainen
Koko Raamatusta löytyy vain yksi ainoa nainen, joka sai kokea täydellisen onnen, kirjoittaa Mailis Janatuinen.
Jukka Leppilampi luomisesta: ”Sen vuoksi avaruus on loputon”
Jukka Leppilammen mielestä kirkko ei ole tajunnut, miten suuri merkitys taiteella on Jumalan tuntemisessa.
Miikan seurakunta laajeni TikTokiin
Seurakuntapastori Miika Koistinen tekee apologisia, kristinuskoa puolustavia, sisältöjä sosiaaliseen mediaan, jotta ihmiset voisivat vakuuttua, että kristinusko on totta.
”On tärkeää, että nuoret tekevät lauluja”
Kirjailija Anna-Mari Kaskisella on kirjoittamiseen sisäinen ja ulkoinen kutsu.
Umpikujassa ainoa suunta on ylöspäin
Kun ahdistaa ja pelottaa, pitäisi hakeutua rakkauteen eli Jumalan läsnäoloon, sanoo Tommy Hellsten.