Valtakunnankriitikon mukaan kirkko on vaihtanut viihteelle, ja siksi Jeesus, Jumala ja vähäosaiset jäävät varjoon.
Valokuvaaja virittelee valojaan Helsingin Musiikkitalon edustalla. Suomen ilkein kolumnisti Jyrki Lehtola sytyttää tupakan. Tuulee, savu pölähtää pienenä pilvenä takaisin olemattomuuteen. Lehtola on kohtelias ja auttaa valokuvaajaa laitearsenaalin kantamisessa. Lehtola on kohtelias, eikä halua kahvin lisäksi muuta. Kahvinkin hän haluaa mustana. Lehtola on tuttu Ilta-Sanomista, jossa hän kirjoittaa suorasukaisia kolumneja. Syyskuun alun teksti ”Jumalan avoin kirje kirkolle” oli Lehtolalle tyypillistä satiiria, jossa mesoamisen seasta pilkistää todellinen pointti. Kirkko on liian maallistunut. Se menettää itsensä, kun se yrittää korvata sanomansa sillä, mitä muualla jo valmiiksi puhutaan.
”Maailma on maallistunut ja te yrittäneet maallistua mukana ollaksenne olemassa, toisaalta maallistumisenne on sellaista, että olisi kannattanut jäädä harhailemaan pimeille käytäville, jonne kukaan ei näe. Siihen nähden, että uskon oli tarkoitus liittyä jotenkin armoon, teitä kiinnostaa lähinnä seksi, juominen ja syöminen, raha sekä keskinäinen riitely”, Lehtola kirjoittaa.
Sitten henkilökohtaisuuksiin. Tällä kertaa mainitaan tanssiva kirkkoherra Kari Kanala sekä piispa Teemu Laajasalo. Kumpaakaan ei käsitellä mairittelevassa valossa. Kanalaa Lehtola kutsuu ”lopunaikojen tv-papiksi”, millä hän viittaa esiintymisiin Ensitreffit alttarilla ja Tanssii tähtien kanssa -ohjelmissa. Lehtola katsoo, että monet kirkon papit ovat vaihtaneet kirkon sanoman viihteeseen ja pyrkivät näin mataloittamaan kirkon kynnystä sillä lopputuloksella, että kynnyksen sijaan mataloituu usko ja koko kirkko. Papit ovat kääntäneet katseen vähäosaisten ja Jumalan sijaan itseensä.
Lehtola päivittelee vielä erikseen Kari Kanalan haastattelua Gloria-lehdessä. Siinä haastateltavan piti keksiä kustakin aakkosten kirjaimesta merkittäviä asioita. Käsi kasvoillaan Lehtola kertoo, mitä kirkkoherra vastasi j-kirjaimen kohdalla.
– Jumala? Jeesus? Mahdollisuuksia olisi ollut. Kanala valitsi jalkapallon.
– Jalkapallon, Lehtola toistaa.
”Eroaminen on liian helppoa”
Lehtolan avautuminen on kiinnostavaa siksi, että se tulee kirkon ulkopuolelta. Yleensä tämän kaltaista kritiikkiä kuullaan esimerkiksi herätysliikkeiden edustajilta, vaikka ehkä pehmeämmällä tyylillä. Useat herätysliikkeet ovat samalla kirkon lähetysjärjestöjä, jotka saavat kirkolta taloudellista tukea. Lehtolalla taas ei ole penniäkään kiinni. Voi myös olla, että etäisyyden päästä näkee metsän puilta.
– Jotkut kirkon hahmojen ulostulot ärsyttävät minua, vaikka en kuulu enää kirkkoon, Lehtola kertoo.
Hän erosi kirkosta ensimmäisen kerran nuoruudessa, ”koska se kuuluu nuoruuteen”. Myöhemmin hän liittyi takaisin, ”jos ne vaikka tekisivät jotakin hyvää muillekin kuin itselleen” ja sittemmin erosi taas, koska ”muistaakseni Teemu Laajasalo alkoi ärsyttää”.
– Eroakirkosta.fi on tehty liian helpoksi. Asiaa pitäisi säätää jollain lailla. Ihmisethän tekevät netissä mitä tahansa.
Laajasalon ja virastaan erotetun papin Kai Sadinmaan julkiset sapelienkalistelut olivat Lehtolan mielestä saaneet ”narsistisia piirteitä”. Lehtola pyörittelee päätään myös Image-lehden vierailevaksi päätoimittajaksi pestatun Sadinmaan pääkirjoitukselle, jossa tämä kirjoitti, että kirkon pitäisi tunnustaa oma rikkinäisyytensä ”ja saada siitä pointseja”.
– Musta olis sen sijaan kiva, jos olisi taho, johon jotkut voisivat luottaa, Lehtola arvioi.
Samalla hän kehuu, että kirkosta löytyy edelleen juurevaa perustoimintaa.
– Toissa vuonna kaatuneiden muistopäivänä Inkoon kirkossa oltiin keskinäisen riitelyn ja seksuaalisuudesta jankkaamisen ulkopuolella. Mikään ei ollut sulavaa, vaan kaikki oli luonnollisen kömpelöä niin kuin aina on ollut. Se oli hyvä kokemus.
Sitten seuraa lisää päivittelyä.
– Meillähän ei saa pilkata ihmisiä uskon takia, se on laissa. Nyt kun olemme liberaalissa yhteiskunnassa päätyneet siihen, että emme uskalla kirjoittaa muslimeista mitään, niin fine. Mutta samaan aikaan Hesarissa koetaan Alfa-tv ongelmalliseksi sen vuoksi, että se on uskovaisten omistuksessa. Vajaa 70 prosenttia suomalaisista kuitenkin kuuluu edelleen kirkkoon. Woltin yksi omistajista taas kirjoitti Hesariin kolumniin, jossa kutsui Elon Muskia nykyajan Jeesukseksi.
– Tällainenhan on suuren ihmisjoukon pilkkaamista, ja koko Raamatun. Kuka edes keksii jotain tuollaista?
”Kirkko riitelee keskenään”
Vaikuttaa siltä, että Lehtola arvostaa ”vanhaa kunnon kirkkoa”, joka Suomessa joskus oli. Silloin piispat uskalsivat ottaa kantaa uskon puolesta. Lehtola ei kiellä eikä myönnä.
– Olen lukenut, paljonko piispa Irja Askolalla meni Juttutuvassa viiniä, mutta en tiedä, miten kirkko auttaa vähäosaisia. Tiedän vain, että kirkko riitelee keskenään rahasta.
Kerron, että kirkko tekee diakoniatyötä kotimaassa, ja lähetysjärjestöt tekevät myös humanitaarista työtä ulkomailla.
– Jos kirkkoa pitää brändätä, kertokaa mulle näistä asioista.
– Median perusteella näyttää siltä, että laupeudentyö ja armo Jeesuksesta ja Jumalasta puhumattakaan ovat kirkossa unohtuneet, kun muutamat ihmiset kinastelevat.
Lehtola viittaa avioliittokysymykseen.
– Minulla ei tietenkään ole mitään homoseksuaaleja vastaan, mutta en jaksa enää sitä keskustelua. Ymmärrän kyllä, että kirkossa on paljon ihmisiä, joille homoseksuaalisuus on ongelma, ja että Raamattua voi tulkita niin. Tässä puhutaan uskon asiasta. Siksi esimerkiksi Päivi Räsäsen vainoaminen on asiatonta. Päivi Räsänen, joka puhuu siis puolueen edustajana, on saanut kirkon kasvot, Lehtola analysoi.
Edellä mainitussa kolumnissaan hän kuvaa aiheen teologisia puolia ja osuu jokseenkin täydellisesti naulan kantaan: ”Sen toisen pullon juotuanne te sitten soperratte lempiaiheestanne seksistä niin kuin 14-vuotias moponvirittäjä kaveripiiriä etsimässä. Kuka saa olla kenenkin kanssa, mitä minä siihen sanoisin, laskuhumalaiset sekundapirut etsimässä Raamatusta sanaa ”homoavioliitto””
Vitsi: ”Uskon kirkkoon”
Kirkko ei näytä houkuttelevan asiakasta nimeltä Jyrki Lehtola. Mitä pitäisi tapahtua, että Lehtola liittyisi siihen kolmannen kerran?
– Tämä on vaikea kysymys, koska luonnehäiriöni tulevat vastaan. En mielellään liity mihinkään vaan olen tuolla yksikseni. Vakaumukseni on kaikessa laiska. Se vaatisi, että vanhetessani löytäisin oman syvällisyyteni ja uskon arvon.
Huomautan, että uskon syvyys tai suuruus ei luterilaisessa tulkinnassa ole pelastuksen edellytys. Uskon kohde ratkaisee.
– Sanoin joskus vitsinä serkuilleni, jotka ovat vasemmistolaisia ateisteja, että en usko Jumalaan mutta uskon kirkkoon, Lehtola kertoo.
Mitä se tarkoittaa?
– Uskoa traditioon, hiljaisuuteen. Kirkon pitäisi edustaa niitä arvoja, jotka vielä jossain määrin jäävät, kun kaikki muu häviää. Landella vanhoilla ihmisillä on nykyisen kännykkäosaamisen lisäksi edelleen lähinnä kirkko, hautausmaa ja jumalanpalvelus. Ne auttavat muistamaan perusasioita.
Lehtola ei tunne edesmennyttä professori Osmo Tiililää, joka sanoi, että kirkko on täällä sen takia, että täällä kuollaan.
– Eiks Jumala ole täällä sen takia? Lehtola kysyy.
Se onkin hyvä kysymys.
– Hautausmaat ovat jollain hiljaisella tavalla sympaattisia paikkoja, etenkin mitä pienempiä ne ovat. Kirkko, uskominen ja kuoleminen on tämä klassinen kombinaatio. Ei ole olemassa 1970-luvun lasta, joka ei olisi hammaslääkäriin jonottaessa rukoillut, koska silloin hammaslääkärit todella olivat sadisteja. Kun aina rukoili, että ei sattuisi ja aina sattui, niin siinä usko hälveni. Joka tapauksessa Jumalaan on aina turvauduttu hädän hetkellä.
”En pilkkaa Jumalaa”
Lehtola ei itse ole ”mielestään” koskaan rukoillut.
– Yleensä olen rukousta edellyttävissä tilanteissa polttanut paljon tupakkaa. Potentiaalisesti voisin rukoilla, mutta en hyväksy sellaista Jumalan hyväksikäyttöä, että aletaan rukoilla siinä vaiheessa, kun lapsi tai vaimo makaa sairaana, Lehtola ilmoittaa hieman yllättävästi.
Alan vänkäämään, että Jumala kyllä hyväksyy tällaisen menettelyn.
– En usko sellaiseen Jumalaan, joka on niin helppo.
Et usko siihen, että jos natsikomentaja kääntyy viime hetkellä Jumalan puoleen, hän pääsee taivaaseen?
– En.
No, mutta kirkossa uskotaan näin.
– No, mutta kukaan ei ole täydellinen.
Jatkan sinnikkäästi, että evankeliumeissa kuvattu ristin ryöväri on esimerkki siitä, että Jumala pelastaa kenet tahansa, joka kääntyy hänen puoleensa.
Lehtola väistää kertomalla, että hän on kirjoittanut aiheesta jotakin esseekirjaansa Tunteista (Siltala, 2021), jossa kertojana on Jeesus.
– Kirjoitukseni, joissa esiinnyn Jumalana, voi tulkita pilkaksi, mutta eivät ne ole pilkkaa, missään nimessä. Jotkut asiat ovat minullekin pyhiä, kuten esimerkiksi toisten ihmisten usko.
Lehtola kertoo valmistautuneensa haastatteluun etukäteen – jotenkin sympaattista. Suuren median pahakynäinen kolumnisti valmistautumassa pienen kristillisen lehden haastatteluun.
Nyt anti alkaa olla nauhurissa. Päätökseksi kysyn Lehtolalta neuvoja kirkon johtajille. Niitä tulee välittömästi ja toisin kuin seurakuntien ”brändityöskentelyssä” – ilmaiseksi.
– Uskokaa siihen, mitä olette aina olleet. Toinen neuvo: älkää olko niin tarkkoja, mitä naapurin pappi tekee.
– Soitankin Laajasalolle ja tarjoan konsulttipalveluita, Lehtola keksii.
Lehtolaa kannattaisi harkita. Samalla voi miettiä hänen kolumninsa aloitusta: ”Terppa, alamaiseni uskossa, Jumala täällä! Mikä on ollut meininki omasta mielestänne?”
