Aigues-Mortesin kaupungissa Ranskassa sijaitsee linnoitus, jossa on suuri pyöreä torni. Sen nimi on Tour de Constance, Järkähtämättömyyden torni. Sinne suljettiin hugenottivainojen aikana protestanttisia uskovia. Vuonna 1730 alkoi 18-vuotiaan tytön Marie Durandin 38-vuotinen vankeusaika. Hän kirjoitti muuriin ajankohtaisen sanan ”recister”, tehdä vastarintaa. Tämä sana on edelleen tornissa nähtävänä. Hugenotit vertasivat Raamattua alasimeen, joka kestää raskaimmankin moukarin iskut, sillä se on Jumalan sana. Heidän tunnuslauseensa oli: ”Moukari takokoon vain, alasin kestää ain!”
Raamattu oli myös uskonpuhdistuksen voima. Palattiin harharetkiltä sanan opetuksiin. Raamatun mukaan oli oppia ja elämää kristillisessä kirkossa arvioitava. Mitä muuta meillä olisi, johon uskomme sitoisimme?
Helsingin teologisessa tiedekunnassa oli pitkään vallalla Heikki Räisäsen johtama historiallis-kriittinen raamatuntulkintatraditio. Vieläkin veturin pesään heitetään hiiliä, vaikka se juna puksutti jo kauan sitten rautatiemuseoon. Nykytutkimus on korjannut käsitystä, jonka mukaan kristinuskon alku oli yhtä sekamelskaa. Oli toki erilaisia liikkeitä, mutta ne eivät kuuluneet apostolisen kristinuskon piiriin eli perustaneet uskoaan Jeesukseen ja apostoleihin. Apostolisten kristittyjen ryhmä oli yllättävän yksimielinen näkemyksissään. He pitivät kiinni 100-luvulla syntyneestä ns. uskon säännöstä, joka kuvasi kristillistä uskoa ja evankeliumeja ja jossa näkyi jo apostolisen uskontunnustuksen aineksia. Ne, jotka eivät sitä hyväksyneet, eivät olleet apostolisia kristittyjä vaan jotain muuta.
Professori Gunnar af Hällströmin uusi kirja Viesti vainotuilta kuvaa tätä uskonpuolustajien eli apologeettojen aikaa välittömästi apostolien jälkeen ennen kirkkoisiä. Kirjaa lukiessa herää kysymys: tähänkö mekin olemme länsimaissa matkalla? Mitä kristinuskon totuuksista saadaan vielä opettaa muutaman kymmenen vuoden kuluttua? Jeesusta ainoana tienä taivaaseen? Kristillistä avioetiikkaa? Syntymättömän lapsen oikeutta elämään? Lähimmäisenrakkautta, joka on paljon enemmän kuin tasapäistävä tasa-arvo? Palvelua, joka etsii kaikkien heikompien hyvää? – Saadaanko Raamattua opettaa sellaisena, kuin se on kirjoitettu?
Viime aikoina on herännyt myös kysymys, kuinka monella hopearahalla kirkko on vaiennut yhden jäsenensä julkisesta teloituksesta? Kirkon johtajat pidättävät hengitystään sanomatta sanaakaan. Klassiseen kristinuskoon pitäytyviä saa käsitellä mediassa ala-arvoisesti. Vielä ei ole tullut päätöstä Päivi Räsäsen asiasta tätä kirjoittaessa, mutta jo syytteessä oleminen on synkkä ajan merkki ja sananvapauden hautajaissaaton ensi askel. Kristillisen avoliittokäsityksen polkeminen on tarkoitushakuista. Journalismin etuvartiona itseään pitävät mediat syövät omat periaatteensa käytännön toimillaan. (Kts. Yle Areena, Viimeinen Sana, 28.1.2022.) Kristilliseen avioliittokäsitykseen pitäytyviä leimataan ihmisvihaajiksi tai homofoobikoiksi. Pitäisikö meidänkin vaatia turvallista tilaa?
Historiaa kannattaa lukea ja oppia siitä. Apologeetat opettavat meitä pysymään yksinkertaisessa uskossa lempeän lujasti. Ihmisiä rakastaen, Raamatun sanaan kiinnittyen, heikkoja tukien ja ilosanomaa julistaen. Vain siten suola säilyy ja kirkolla on merkitystä. Monet apologeetoista astuivat lopulta tyynesti teloittajiensa eteen. Olihan taivas totta ja sinne oli määrä päästä.
