Juuri eläkkeelle jäänyt kirkkoherra Jouni Turtiainen halusi työurallaan asettua aina heikomman puolelle. Se tarkoitti myös herätysliikeväen messun puolustamista, vaikka piispa vastusti.
Haastattelu Jouni Turtiaisen kanssa onnistuu hädin tuskin. Edellisellä viikolla Turtiainen on saanut sairaskohtauksen ja viettänyt viikon sairaalassa.
– Olen toipumassa. Testaan mitä ruoka-aineita vatsa sietää.
– Elämä on pienestä kiinni. Vanhassa kirkkorukouksessa sanotaan, että auta meitä laskemaan päivämme oikein, että saisimme viisaan sydämen, Turtiainen siteeraa kauppakeskus Sellossa Espoossa.
Hänen kaulassaan roikkuu vino risti. Se on Roomasta, Paavalin haudalta. Paavalilla on kaksi hautaa Roomassa. Toisessa on pää ja toisessa torso. Paavalia ei ristiinnaulittu vaan hänet mestattiin, koska hän oli Rooman kansalainen.
Koru on sieltä pään luota.
– Tämä on pyhiinvaeltajan risti, jossa näkyy Paavalin elämään liittyvä vinous. Kun myrskyt on käyty läpi, ei ristikään voi olla ihan suora.
– Rooman viranomaiset tekivät kaksi hautaa, ettei Paavalin haudasta muodostuisi pyhiinvaelluspaikkaa. Nyt siellä on kaksi pyhiinvaelluspaikkaa, Turtiainen naureskelee.
Kaksijakoinen lapsuus
Jouni Turtiainen syntyi Imatralla 66 vuotta sitten. Hänen isänsä oli terästehtaalla töissä ja äiti asusteliikkeessä. Pikkuveli on vähän yli vuoden nuorempi. Lapsuus oli kaksijakoinen.
– Isovanhempien suhteen se oli turvallinen, mutta lapsuuteni oli myös lasinen.
Isä oli alkoholisti.
Jouni oli jo mennyt naimisiin Tuula-vaimonsa kanssa ja esikoinen oli syntynyt, kun isä raitistui.
– Hän sanoi pilanneensa omien lastensa elämän juomisella, mutta lastenlasten elämää hän ei enää pilaisi.
– Kauan hän ei heidän elämässään ehtinyt olla. Isä kuoli 55-vuotiaan syöpään ehdittyään olla kymmenen vuotta raittiina, Turtiainen kertoo.
Yleensä vanhemman alkoholismi jättää ihmiseen jälkiä.
– Tietty perusturvallisuus järkkyi, eikä itsetuntoni kasvua juuri tuettu. Isä oli ottolapsi, eikä hänen ottoisänsä koskaan hyväksynyt häntä. Ehkä hän ei siksi osannut olla turvallinen vanhempi meille. Hän etsi turvaa itse, ja haki lohtua alkoholista.
Äiti piti kuitenkin huolta.
– Hän oli hellä ja hyvä, mutta myös takertuja. Vaikka olimme jo aikuisia, äiti ei oikein uskaltanut laskea meistä irti, Turtiainen muistaa.
Äidinisä tarjosi Jounille hyvän miehen mallin. Toisinaan kun työpäivä paperitehtaassa oli ohi, ukki lähti lastenlasten kanssa tekemään jotain kivaa.
– Lähdettiin veneellä Saimaalle, johonkin saareen, keitettiin nokipannukahvit. Veisteltiin kaarnaveneitä.
Lukioiässä ”tapaluterilaisessa” perheessä kasvanut Jouni tuli hengelliseen herätykseen sillä seurauksella, että myös vanhemmilla etsikkoaika. Äiti tuli pian uskoon. Isän raitistumista auttoi AA-ohjelman tyyneysrukous.
Sitten oltiin isän kuolinvuoteella.
– Kysyin, laulettaisiinko virsi. Hän halusi laulaa Soi kunniaksi Luojan. Olin jo pappi silloin ja kysyin, haluaako isä, että rukoilen hänen kanssaan ja siunaan hänet. Isä sanoi, että totta kai.
– Sitten hän sanoi sanat, joita hän ei ollut aiemmin sanonut: sä olet mulle rakas poika. Onneksi kuulin sen silloin. Se oli tärkeä viesti.
Omat eväät syöty
Turtiaisen Hengellinen herätys oli tapahtunut Imatralla seurakuntanuoriporukassa. Alueen ilmapiiriin vaikuttivat Jaakkiman kristillinen opisto, Kansan Raamattuseuralle kuulunut Oronmyllyn toimintakeskus ja Saaren Orpokotijuhlat, uukuniemeläisen herätysliikkeen hedelmä.
– Olin maallikkosaarnaaja Erkki Lemisen tilaisuuksissa ja luin hänen kirjojaan. Aloin ymmärtää jotakin Jumalan armosta. Olin sitä ennen uskossani suorittaja.
– Ymmärsin omat voimavarani hengellisessä suorittamisessa. Ne eväät oli nopeasti syöty.
Imatran seurakunnan sydämelliset nuorisotyöntekijät, sisarukset Toimi ja Elsa Hälvä olivat ne, jotka lopullisesti ”rakastivat Jounin Kristukselle”.
Jouni lähti pappisuralle.
– Opiskeluaikana tutustuin Risto Santalaan ja innostuin heprean kielestä ja juutalaisuudesta. Sillä tiellä olen edelleen.
– Pääaineekseni tuli Vanhan testamentin eksegetiikka.
Työurasta kertoessaan Turtiainen siteeraa Raamattuopiston entistä työntekijää Eino J. Honkasen väännöstä Apostolien tekojen jakeesta: ”Monen yhdistyksen kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan valtakuntaan”.
– Vai oliko se ”ahdistuksen”?
Pappisvihkimyksen Turtiainen sai Lähetysyhdistys Kylväjän työhön. Sen jälkeen pappia vietiin esimerkiksi Opkoon, Pitäjänmäen seurakuntaan, pariin seurakuntaan Vantaalla, Israeliin Kylväjän lähettinä, Kansan Raamattuseuraan, kirkkohallitukseen, Korsoon, Lappeenrantaan ja lopulta Espoonlahden seurakunnan kirkkoherraksi. Sitä virkaa Turtiainen hoiti viimeiset 13 vuotta.
– Kun minut valittiin kirkkoherraksi, minulta kysyttiin, kenen kirkkoherra olen. Vastasin, etten kenenkään ja kaikkien. Tarkoitin, ettei minua voi ostaa puolelleen, mutta haluan palvella kaikkia.
– Sillä saa luottamusta, ettei suostu pitämään ketään suosikkina.
Piispa meni hiljaiseksi
Turtiainen on niin sanotusti herätysliikeväen suosiossa, vaikka hän ei itse edusta mitään tiettyä liikettä. Häntä on yritetty lokeroida konservatiiviksi, eivätkä lokeroitsijat aivan väärässä ole.
– Olen ollut päähän potkittujen herätysliikkeiden ystävä. Olin ollut vain vähän aikaa virassa, kun tuli tämä Iivisniemen keissi, Turtiainen aloittaa.
Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys (Sley) halusi tuolloin eli vuonna 2011 järjestää omia perinteisen virkakannan mukaisia messujaan Espoonlahden seurakunnalle kuuluvassa Iivisniemen kappelissa. Turtiainen antoi luvan satunnaisille messuille, mutta vähän myöhemmin Sley halusi messuista säännöllisiä. Sellaiseen tarvittiin seurakuntaneuvoston päätös.
– Sain soiton piispa Mikko Heikalta. Hän sanoi kuulleensa, että olen antamassa tiloja Sleylle. Sanoin, että olet kuullut ihan oikein. Sley on kirkon virallinen lähetysjärjestö.
– Hän sanoi, että minä olen tästä jo antanut lausunnon medialle. Sanoin, että et kai ole tosissasi, että olet antanut keskeneräisestä asiasta lausunnon.
Kirkkolain mukaan seurakunnan tilojen käyttö ei kuulu piispan vaan kirkkoherran vastuulle.
– Se teki särön väleihimme pitkäksi aikaa. Kun Heikka oli jäämässä eläkkeelle, hän pyysi minut keskusteluun ja kysyi, olenko katkera hänelle. Sanoin, että miten voisin olla katkera miehelle, jonka puolesta joka päivä rukoilen. Hän meni aika hiljaiseksi ja ehkä vähän liikuttuikin.
Jonkin aikaa Sley vietti messuja Espoonlahdessa, mutta lopulta heidät ajettiin seurakuntaneuvoston päätöksellä pois.
– Pidin sitä porukkaa seurakuntanani myös. En halunnut hylätä heitä sen vuoksi, että heillä on erilainen virkateologia kuin minulla.
– Kirkkohan ei pidä vanhaa virkakäsitystä harhaoppina.
Nollatoleranssi dissaamiseen
Samaa sukupuolta olevien vihkimiseen Turtiainen ei ole halunnut kirkkotiloja luovuttaa.
– Kirkolliskokous ei ole tehnyt päätöstä, että voitaisiin vihkiä, ja Jumalan sana kieltää asian.
– Vuonna 2022 käytiin asiasta kova vääntö, kun seurakuntaneuvosto teki aloitteen, että sateenkaaripareja voitaisiin vihkiä Espoonlahdessa. Äänestyksessä tuli tasapeli, jolloin kirkkoherran ääni ratkaisi.
Turtiainen torppasi aloitteen.
Vaikka hän ei itse vihkisi samaa sukupuolta olevia, eikä suosittele sitä muillekaan, hän on kuitenkin muilla tavoin pitänyt ”sateenkaariväen” puolia.
– Minulla on ollut seurakunnassamme nollatoleranssi homoseksuaalien syrjimiseen ja dissaamiseen.
– He ovat ihmisiä, joita on säikytelty ja peloteltu, enkä minä alkanut heidän kokoontumisiaan estää.
– Vaikka siis olen tiukasti perinteisen avioliittokäsityksen kannalla.
Turtiainen kertoo kyselleensä seksuaalivähemmistöjen edustajilta, onko heidän identiteetissään määrävänä tekijänä seksuaalinen suuntautuminen vai usko Jeesukseen.
– Kaikki ovat sanoneet, että se on määräävintä, että olen Jeesuksen oma.
– He eivät voi sille mitään mikä heidän elämässään on. Olenkin sanonut heille, että teille on annettu tällainen risti kannettavaksi. Kantakaa se Kristusta seuraten, häpeästä välittämättä. Sanon, että en koskaan voisi vihkiä teitä avioliittoon, mutta en koskaan salli mitään syrjintää teitä kohtaan, Turtiainen kertoo.
Sudet tulevat
Eläkkeelle jäämisen kynnyksellä Turtiainen kertoo olevansa ”toisaalta helpottunut”.
Toisaalta ei.
– Olen huolissani kirkon jakaantuneisuudesta. Tehtäväni on ollut puolustaa laumaa sekä kirkon oppia ja järjestystä. Sen olen halunnut tehdä, vaikka en varmaan aina kovin taidollisesti.
Ainakin Turtiainen on puolustanut näitä asioita aktiivisesti. Hän on jaksanut vääntää sosiaalisessa mediassa. Nyt se saa kuitenkin jäädä taakse.
– Jätän Twitterin, ja Facebookissa en ota enää kantaa kirkkopoliittisiin kysymyksiin, Turtiainen lupaa.
– Ajattelin keskittyä luontokuviin ja arkipäivän tapahtumiin.
Turtiainen jatkaa, että ”varmaan kirkkoon tulee raatelevia susia, jotka eivät laumaa säästä”.
– Puhun nyt siis yleisellä tasolla.
– Kirkkoon ujuttautuu myös niitä, joiden tehtävä ei ole rakentaa kirkkoa vaan kaapata se.
Katse golfpallossa
Eläkkeellä ollessaan Turtiainen aikoo myös toisinaan hoitaa papin tehtäviä. Haminan seurakunnasta, johon nykyisin Virolahdella asuva mies kuuluu, on jo pyydetty toimittamaan jumalanpalveluksia.
Suunnitelmissa on myös käydä salilla ja pelata golfia, koska ”60-vuotiaana ymmärsin, etten enää osu liikkuvaan palloon”.
– Luen joka aamu päivän sanan alkukielellä ja märehdin sitä.
– Viime aikoina olen miettinyt Jumalan hepreankielistä nimeä Elohim. Se on monikollinen sana, ja perinteinen selitys on, että muinaiset israelilaiset ovat palvelleet monia jumalia, ja monikollinen Elohim on vain siirtynyt siitä tarkoittamaan Jahvea, yhtä Jumalaa.
– Mitä jos se onkin niin, että kun muinaisilla israelilaisilla on ollut yksi Jumala, jota he saavat palvella, mutta leegio muita jumalia ympärillä, he ovatkin tarkoituksella laittaneet omalle Jumalalleen monikollisen nimen, joka kattaisi myös kaikki epäjumalat. Siten, että tämä yksi Jumala sisältää kaiken, mutta Elohim on se yksi ja ainoa, jota pitää palvella, Turtiainen pyörittelee.
Unelmakseen hän nimeää sen, että ”kirkkomme säilyisi yhtenäisenä ja jakaantuminen lakkaisi”.
– Paavalihan sanoo, että älkää kiistelkö mielipiteistä.
– Tämän rinnalla suuri unelmani on viettää hyviä eläkepäiviä rakkaan vaimoni kanssa.
Petri Vähäsarja
