Toisin kuin buddhalainen, kristitty heittää ankkurin oman veneen ulkopuolelle, vertaa valaistumisen tiellä tuskaillut Kaarina Sipponen.
Värikkäästi pukeutunut nainen vaikuttaa tyyneltä. Hänellä on toisessa kädessään Raamattu ja toisessa paperi. Paperilla on eräänlainen todistuspuheenvuoro, tärkeimmät asiat, jotka ainakin on muistettava sanoa. Katsotaan sitä myöhemmin. En tiedä Kaarina Sipposesta mitään muuta kuin sen, että hän on ollut buddhalainen.
Sipponen kertoo syntyneensä helsinkiläiseen muusikkoperheeseen, soittaneensa viulua. Siitä hän opiskeli itselleen ammatin.
– Mitään uskonnollista viritystä perheessämme ei ollut, paitsi ehkä uskonnollisuuden vastustamista, hän sanoo.
Jossain vaiheessa äiti kuitenkin suoritti etsintää.
– Hän meni steinerlaisuuden kautta kristinuskoon, mutta kahdeksan vuotta ennen kuolemaansa hän sanoi luopuneensa uskosta.
– Äitini ongelma suhteessa kristinuskoon taisi olla kärsimys, ja kyllä se teema minuakin on puhutellut, Sipponen myöntää.
Siihen antoi omanlaisensa vastauksen buddhalaisuus.
Kuppi kaakaota
30-vuotiaana Sipponen työskenteli eri orkestereissa, mutta hänen elämänsä oli sekaisin.
– Varsinkin ihmissuhteiden osalta.
Hän oli jo aiemmin saanut diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, mutta nyt Sipposella oli tunne, että hän todella sekoaa. Samalla hän kyseli kysymyksiä, joita jokainen jossain vaiheessa kysyy: kuka olen, ja mikä on tarkoitukseni maapallolla.
Ystävä yliopistolla oli kiinnostunut eteläkorealaisesta naisesta, joka opetti Pariisissa ja Havaijilla buddhalaisuutta. Sipponen luki naisen artikkelin, jossa vastattiin juuri hänen kysymyksiinsä.
– Hän opetti, miten ihmisen tulee elää. Vaikutuin tästä käytännöllisestä otteesta. Artikkeli päättyi lauseeseen ”tässä on sinulle kuppi kaakaota, rakkaani”.
– Buddhalaisuudessa oli kyse toiminnasta, ja se vetosi minuun, Sipponen sanoo.
Hänen täytyi päästä Pariisiin. Siellä kyseisen naisen ympärille oli muodostunut buddhalainen yhteisö, oikeastaan luostari. Sitoutuneita ihmisiä, nunnia, munkkeja ja maallikoita. Sipponen yrittää ulkomuistista tavata yhteisön suuntausta: ”Lotus Sangha of Worlds Social Buddhism”.
Sipponen lensi Pariisiin, ja lensi uudestaan. Hän osallistui yhteisön järjestämille kursseille ja halusi nunnaksi.
Itävallassa, psykoosissa
Eräästä Itävallassa pidetystä retriitistä Sipponen joutui suoraan mielisairaalaan.
– Se harjoitus oli herkistänyt minut. Kun retriitti loppui, majapaikkani isäntä tuli kylppäriin ja repäisi minut sieltä ulos ja vei asemalle. En edelleenkään tiedä, miksi. Myöhemmin kuulin, että mies uskoi esimerkiksi ufoihin.
Myös Sipponen oli joutunut psykoosiin.
Hän harhaili itävaltalaisen juna-aseman läheisyydessä kolme päivää ja kolme yötä, yöpuvussa ja ilman rahaa.
– Poliisit toimittivat minut mielisairaalaan. Sieltä minut siirrettiin Suomeen.
Ei se mitään, vaikka tuli psykoosi. Sairaalasta päästyään Sipponen halusi takaisin ”harjoitusta tekemään”. Hän koki saavansa buddhalaisuudesta rauhallisuutta ja itsetuntemusta.
– Harjoituksessa ei pahemmin luettu. Siinä istuttiin ja annettiin ajatusten tulla ja mennä. Tarkkailtiin niitä. Luulen, että edelleen tunnistan ajatukseni ja tunteeni keskimääräistä paremmin, Sipponen toteaa.
Hän asui Pariisin yhteisössä kaksi kertaa, pisimmillään noin kuuden kuukauden ajan. Hän teki luostarin keittiössä töitä. Sipponen oli hyvin omistautunut.
Mutta nunnaa hänestä ei tullut.
– Jouduin monta kertaa mielisairaalaan psykoosien takia. Opettajani tiesi minun olevan sairas, eikä hän halunnut minua vastuulleen. Nunnathan nukkuvat siellä vain neljä tuntia yössä.
Sitä Sipponen ei olisi kestänyt.
– Kerran ohjaajani, joka siis oli tämä korealainen nainen, sanoi että minun on lähdettävä yhteisöstä. En kuulemma ollut tehnyt mitään väärin, mutta silti minut heitettiin pois. Se oli kummallista.
– Ehkä hän tiesi minun tulevan uskoon.
– Lopulta lähdin itse pois.
Täydellisyys on hankalaa
Yhteisöstä lähdettyään Kaarina Sipponen oli hengellisesti tyhjän päällä. Hän oli turhautunut buddhalaisuuteen, jossa piti parannella omia vikojaan matkalla kohti täydellisyyttä.
– Ilman tätä turhautumista en olisi koskaan tullut uskoon, Sipponen sanoo nyt.
Uskoontulo tapahtui yksin yksiössä.
– En tiennyt Raamatusta juuri mitään, mutta tiesin, että Jeesus on kuollut syntiemme tähden. Istuin sängyllä molemmat kädet edessäni. Vasemmassa kädessä oli buddhalaisuus. Tiesin, etten voi enää valita sitä, koska en pystynyt tekemään itseäni täydelliseksi. Toiseen käteen tuli olkapääni takaa ikään kuin ilmavirta, ja siinä oli Jeesus.
– Katselin käsiäni kymmenen minuuttia. Sitten vain valitsin Jeesuksen. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että usko on lahjaa. Jumala tuli siinä tilanteessa luokseni.
Sipponen ”ravasi” yksiössään puoli tuntia edestakaisin. Hän oli kuohuksissa.
– Soitin veljelleni, joka oli tullut uskoon jo aiemmin. Hän sanoi, että on jo odotettukin. Hän oli rukoillut sitä.
Muutkin olivat.
– Rapussani asuvat uskovaiset naiset olivat tehneet niin säännöllisesti.
Paperi loppuu!
Sipponen alkoi lähettää entiselle gurulleen ja tämän yhteisölle fakseina raamatunkohtia.
– Jossain vaiheessa sieltä tuli viesti, että älä enää lähetä, koska meillä loppuu paperi. Se oli mielestäni aika hupaisaa.
– Mantran sijaan aloin rukoilla syntisen rukousta: Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika, armahda minua syntistä. Ero näiden välillä on maailman suurin.
Asunnossa olleet buddhalaiset esineet, kuten harjoitusviitan, Sipponen sulloi jätesäkkeihin ja vei roskiin. Tekstit menivät silppuriin. Sipponen kävi rovasti Olavi Peltolan luona sielunhoidossa.
– Kädessäni oli suitsukkeilla poltetut merkit, jotka osoittivat, että olin liittynyt buddhalaiseen veljeskuntaan.
– Ola laski kätensä molempien merkkien päälle ja rukoili, että se kaikki vaikutus, mikä näillä merkeillä on minuun ollut, puretaan nyt. Näin hän rukoili minut irti buddhalaisuuden vaikutuspiiristä.
Sipponen nostaa hihojaan.
– Tuossa ne merkit ovat.
Toisen ja kolmannenkin kerran Sipponen kävi Olavi Peltolan luona. Hän tutustui myös kristittyyn muusikkoon Seija-Sisko Raitioon, joka piti neljää eri raamattupiiriä.
– Kävin niistä jokaisessa, ja Seija-Siskosta tuli hengellinen äitini.
”Näissä piireissä” Sipponen kertoo saaneensa mojovan annoksen kristinuskon perusteita. Kirkastui, ettei kyseessä ole uskonto vaan suhde.
– Luin Kalevi Lehtisen kirjaa Matkalla. Hän kirjoitti, että jos kristitty on niin kuin veneessä, ankkuria ei hyödytä heittää veneen ruumaan. Buddhalainenhan toimii juuri niin: yrittää repiä itsestään kaiken irti. Kristitty heittää ankkurin ulos veneestä, Jeesukseen Kristukseen.
Miljoona kertaa päivässä
Kaksisuuntainen mielialahäiriö ei ole hävinnyt, mutta Sipponen arvioi, että uskoontulo on pitkällä tähtäimellä vaikuttanut sairauteen myönteisesti.
– Viimeksi sairaus oli aktiivinen keväällä. Usein minulla on masennusta, ja siitä pääsen pois manian kautta. Ja sitten kun menen maniaan, menen usein myös psykoosiin. Se on melkein parempi diagnoosi kuin jatkuva masennus.
– En ole vähentänyt lääkitystä, vaikka sairauteni paranemista on rukoiltu. Jumala johtaa. En tiedä, tuleeko tulevaisuudessa jaksoja, kun voin kokeilla vähentää, Sipponen pohtii.
Hän lukee kirjoittamaansa paperia.
– Perusevankeliumista kiinni pitäen kaikki solmut aukeavat. Lahjavanhurskauden ymmärtäminen on ensimmäinen ja viimeinen asia. Usko on lahja, jotta voin olla oikeassa asemassa Isään Jumalaan nähden, koska synnin palkka on kuolema. Tartun aina uudestaan kiinni Jeesuksen viitan liepeeseen.
– Koska Jeesus meni ristille minun puolestani, ja hän oli täydellinen, Jumala näkee minut Jeesuksen työn kautta täydellisenä, vaikka olisin aivan romuna. Se on minun toivoni. Voimme viedä kaikki asiamme ristille, vaikka miljoona kertaa päivässä, Sipponen saarnaa.
Sen sijaan buddhalaisuus on Sipposen mielestä ”puhtaaksiviljeltyä omavanhurskautta”.
– Sitä Jumala ei halua. Se on hänelle kauhistus ja meille orjuus.
Ratkaisevan persoonallista
Uskon lahjan myötä Sipponen ymmärsi kristinuskon ja buddhalaisuuden ratkaisevan eron: persoonallisuuden.
– Minulle suurin ihme oli se, että minä olen persoona ja Jumala on persoona.
– Buddhalaisuudessa on keskeistä ihmisen ja myös Jumalan persoonan häivyttäminen. Jos sinulla ei ole omaa persoonaa, et voi olla missään suhteessa vaan olet ainoastaan jossakin ykseydessä, joka on jotakin energiaa, Sipponen kuvailee.
Hän heittää melko kovan väitteen.
– Minusta mielenterveysongelmien kasvu Suomessa johtuu sukupuolisuus-keskustelun lisäksi myös siitä, että itämainen uskonnollisuus on saanut enemmän jalansijaa.
Tulevaisuuteen Sipponen katsoo nöyrin mielin.
– Voin millä tavalla tahansa langeta. Minun tarvitsee aina mennä Jeesuksen luokse. Lihaani en voi parannella. Kun ajattelen mitä tahansa päivää, olen aina tehnyt jotakin väärin. Mutta kun saan tiedon, että Jeesus on kuollut minun puolestani ja ne naulat on isketty minua varten, Sipponen pohtii ja taputtaa pöytää.
– Siinä voin olla jotenkin turvassa.
