Mikä on tuhatvuotinen valtakunta?

Teksti | syys 4, 2023 | Kysymys ja vastaus

Kysymys ns. tuhatvuotisesta valtakunnasta kuuluu oppeihin, joista kristikunnalla on erilaisia käsityksiä. Sana ’tuhat vuotta’ esiintyy ainoastaan Ilmestyskirjan 20. luvussa. Usein ajatellaan, että monet Vanhassa testamentissa esiintyvät kuvaukset liittyisivät samaan asiaan (esim. Jes. 11:6-10 ja Sak. 14:16-21).

Päätulkinnat tuhatvuotisesta valtakunnasta ovat: 1) Maan päälle tulee tällainen valtakunta ennen Jeesuksen tuloa, 2) kyse on Jeesuksen tulon jälkeisestä rauhan ajasta, 3) näissä VT:n kuvissa on kyse taivaasta tai 4) elämme sitä aikaa nyt. Kaikissa tulkinnoissa on ongelmia. Ykkönen on selvästi epäraamatullinen. Jos kakkonen on oikea tulkinta, silloin on kyse jostain sellaisesta, joka kuuluu tuonpuoleisuuteen ja jonne meidän sanamme – aika aikamäärämme – eivät ulotu. Taivaskuvaus voisi olla oikea VT:n tekstien suhteen, vaikka kaikki ei siellä sovi siihen. Eihän taivaassa kukaan enää kuole. Niinpä saattaisin kallistua nelosvaihtoehtoon, vaikka sekin on hankala. Saatanan ylivalta olisi jo Golgatalle sidottu ja vaikka emme elä paratiisimaisissa oloissa, Jumalan valtakunta on kuitenkin keskellämme.

Jääköön asia Jumalan salaisuudeksi, joka perillä meille avautuu.

Vastaajana teologian tohtori Eero Junkkaala

ELÄMÄ-DIGILEHTI

Lue lehteä mobiililaitteella tai tietokoneella.

ELÄMÄ-LEHTI

Oletko jo paperilehden tilaaja?
Aktivoi digilehti tästä.

SISÄLTÄÄ DIGILEHDEN