Opiskeluaikoina Jari Jolkkonen kyseenalaisti kristillisen uskonsa perusteellisesti. Yritys epäonnistui pahasti. Jolkkonen ei päässyt Jumalasta eroon, vaan usko vahvistui. Kamppailu antoi eväät uskon puolustamiseen.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat julkaisivat vuonna 2019 tieteiden ja kristinuskon suhdetta käsittelevän kannanoton. Paperin nimi on Tieteiden lahja – Piispojen puheenvuoro tieteiden arvosta ja tehtävästä Jumalan luomakunnassa. Aloitteen teki Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen.
– Minua rankaistiin ideastani työryhmän puheenjohtajuudella, Jolkkonen kuvaa prosessin kulkua.
– Tämä on ollut yksi panokseni uskon puolustamisessa.
Jolkkonen istuu Teams-ruudussa täydessä tällingissä. Haluan keskustella piispan kanssa siitä, mikä on apologian eli uskon älyllisen puolustamisen merkitys.
– Apologia on minusta tosi tärkeää, hän aloittaa.
– Mutta se sana on rasitettu.
Sana tuo Jolkkosen mieleen ”ihmisen, joka on joutunut puolustuskannalle tai jopa nurkkaan”.
– Sen sijaan kristitty voi seisoa selkä suorana ja pää pystyssä. Meillä on hyvät perusteet uskolle.
Uskon puolustamisen historia on pitkä. Paavali puolusti uskoaan viranomaisten ja keisarin edessä. Kirkkoisät puolustivat myös.
– Sen sijaan Jeesus ei ollut kiinnostunut apologiasta, Jolkkonen huomauttaa.
– Hän ei käyttänyt filosofista argumentaatiota vaan vetosi omaan arvovaltaansa.
Paavalin jälkeen apologian ensimmäinen suurnimi oli filosofi Justinos Marttyyri toiselta vuosisadalta. Sitten tuli Tertullianus, joka kehitti esimerkiksi argumentaation, johon nykyinen käsitys uskonnonvapaudesta perustuu.
– Yhdysvaltain perustuslain kirjoittaja Thomas Jefferson sovelsi Tertullianuksen tekstejä. Myös Tuomas Akvinolainen ja Martti Luther tunsivat hänen argumentaationsa.
Puut pitää kaataa
Mutta miten on yksittäisen ihmisen kohdalla? Voiko järkiperäisten argumenttien kautta tulla uskoon?
– Pelastava usko on Jumalan lahja. Saamme sen Jumalan sanan ja sakramenttien välityksellä. Se tulee ulkopuolelta, Pyhän Hengen lahjana, piispa vastaa.
– Ihminen voi silti kasvaa uskoa kohti tai vahvistua siinä monilla tavoilla. Joillakin tapahtuu hengellinen herääminen, usein kokemuksen kautta. Uskon kokemus avaa Jumala-yhteyden, mutta jotta usko voisi säilyä, ihminen alkaa kysellä, onko kokemukseni totta.
Silloin tulevat kuvaan perustelut.
– Uskon puolustaminen voi poistaa esteitä tieltä. Ensin pitää tehdä ura, jotta voi tehdä tien. Puut täytyy kaataa. Apologialla voi olla tällainen merkitys. Se voi osoittaa kyselijälle, ettei kristillinen usko ole järjen tai tieteen vastainen.
Luterilainen kirkko ei ole piispan mukaan ollut apologiassa kovin hyvä.
– Se on yllättävää, koska meillä on akateemisen teologian arvostus ollut vahvaa. Luterilainen reformaatio syntyi yliopistossa, ja luterilaisuus on aina puolustanut tieteellistä keskustelua.
– Meillä on viimeisen sadan vuoden ajan oltu apologian suhteen ylivarovaisia, Jolkkonen harmittelee.
Metsään menee
Joskus 200 vuotta sitten apologialle ei ollut suurta tarvetta, mutta sitten luonnontieteet haastoivat uskon.
– 1800-luvun lopulla kehitettiin ensimmäiset apologiat luonnontieteiden antamaa kritiikkiä vastaan.
Noina aikoina Euroopassa mentiin Jolkkosen mukaan kahdella tavalla metsään: toisaalla kristillinen usko typistettiin apologian nimissä pelkäksi moraaliksi, ja toisaalla katsottiin saksalaisen teologin Friedrich Schleiermacherin käsitysten pohjalta, että usko koskettaa ainoastaan ihmisen tunteita.
– Jälkimmäisestä tuli hirveän suosittu näkemys. Se johti käytännössä erillisyysmalliin, uskon ja tiedon irrottamiseen toisistaan. Silloin uskonto rajataan ihmisen sisäiseen maailmaan kuuluvaksi. Siitä tehdään taidekokemukseen verrattava asia.
– Silloin kristillisellä uskolla ei ole mitään sanottavaa siihen, mikä maailma on tai mikä ihminen on.
Sellainen leikkaa kristinuskosta olennaisia osia pois.
– Uskontunnustus esittää tosiasiaväitteitä maailmasta, Jolkkonen korostaa.
– Minä uskon Jumalaan, taivaan ja maan Luojaan. Tämä on tosiasiaväite. Näkyvä maailma on Jumalan luoma. Kun puhutaan Jeesuksesta, puhutaan todellisesta henkilöstä, eikä ylösnousemuksesta puhuta vain symbolisessa merkityksessä. Sen sijaan esitetään tosiasiaväite, että Jeesus nousi ruumiillisesti kuolleista. Ja että meidän kuolemamme jälkeen seuraa ”lihan ylösnousemus”.
Jolkkonen lisää, ettei pidä kuitenkaan sortua ”evidentialismiin”, jossa ajatellaan, että kun esitetään riittävästi todisteita vaikkapa Jeesuksen ylösnousemuksen puolesta, ihminen alkaa väistämättä uskoa.
– Minä puhuisin sen sijaan yhteensopivuudesta. Tiede ei todista kristinuskoa oikeaksi, mutta se sopii yhteen kristillisen vakaumuksen kanssa.
– Mutta 1900-luvun teologia on valitettavasti rakentanut paljon uskon ja tiedon erottamiselle. Usko on irrotettu järjestä ja tieteistä. Se johtaa subjektivismin vankilaan, jossa voi uskoa mitä tahansa ilman perusteita.
Onko usko totta?
Jolkkonen ei latele näkemyksiään pelkän kirjaviisauden perusteella. Hän on käynyt omat mittelönsä uskon ja tieteen suhteen.
– Olen aikanaan omaksunut kristillisen uskon kokemuksen, kasvun ja kasvatuksen kautta, hän kertoo.
Hän sai Ilomantsin seurakuntanuorissa ”vahvan kokemuksen Kristuksen läsnäolosta”.
– Siihen sisältyi ilo ja intuitiivinen varmuus, Jolkkonen kertoo, mutta ei halua kuvailla kokemusta tarkemmin.
– Se on intiimi ja mystinen asia.
Myöhemmin, opiskeluaikoina, Jolkkonen törmäsi ateistiseen uskontokritiikkiin, joka pakotti miettimään, onko se totta, mihin hän uskoo.
– Olen kyseenalaistanut uskoni kaikilla mahdollisilla tavoilla ja tehnyt kaikkeni, että voisin luopua siitä.
Miksi ihmeessä?
– No olen halunnut koetella sitä ja selvittää, onko uskoni totta. Entä jos olen vain huijannut itseäni?
– Jos joku kysyy, miksi uskot Jumalaan, vastaus on se, etten ole päässyt hänestä eroon. Minulla on teologisen koulutuksen puolesta erittäin vahvat aseet selittää Jumala pois. Olen jatkuvasti epäonnistunut siinä. Olen kokenut sen Jumalan pitkämielisyydeksi ja johdatukseksi.
Nyt Jolkkonen katsoo olevansa uskossaan vahvalla pohjalla juuri siksi, että hän on kyseenalaistanut sen.
– Jotkut ateistit ovat yrittäneet minua käännyttää, mutta ne ovat olleet aika säälittäviä yrityksiä. Minulla on heitä parempi filosofinen koulutus ja olen itse asettanut oman uskoni kyseenalaiseksi paremmin kuin nämä, jotka evankelioivat ateismiaan.
Ateistien pilakuvat
Niille, jotka haluaisivat oppia paremmin puolustamaan kristillistä uskoaan, Jolkkonen suosittelee lukemista ja keskustelemista.
Hyvää lukemista ovat hänen mielestään sellaiset kirjat, joissa katsotaan uskoa ”laatikon ulkopuolelta”, ja joissa uskontokritiikki otetaan tosissaan.
Tällaisia kirjailijoita ovat esimerkiksi C. S. Lewis ja professori Alister McGrath.
– McGrath on luonnontieteilijä ja teologi ja ottaa uskontoa vastaan esitetyt perustelut vakavasti, eikä pilkkaa niitä.
– Richard Dawkinsin ja muiden uskontokriitikoiden ongelma on se, että he piirtävät kristinuskosta pilakuvan, johon kukaan ei alun perinkään ole uskonut. Sitten he polttavat sen ja tanssivat voittajana sen haudalla. Lopulta he ovat polttaneet vain oman ennakkoluulonsa, Jolkkonen kuvaa.
Hän kehuu myös filosofi William Lane Graigia sekä suomalaista Areiopagi-verkkosivua, jossa yhdistetään teologiaa, luonnontieteitä ja filosofiaa.
– Myös keskustelu fiksussa seurassa kehittää ajattelua.
Luottamuksen varassa
Kaikille tieteen ja uskon vuoropuhelu ei kuitenkaan ole tärkeää. Joku voi löytää kristillisen uskon esteettisistä syistä.
– Moni vakuuttuu, koska kristinusko on niin kaunista. Ja se on ookoo!
– Ihmisarvosta puhuminen vetoaa meihin, koska se kuulostaa kauniilta. Tai että lapsia pitää arvostaa ja köyhistä täytyy huolehtia, samoin kuin vanhoista ja sairaista. Se on tietyllä tavalla estetiikkaa. Kuten sekin, että Jumala on luonut maailman hyväksi. Maailma on kaunis ja meidän pitää suojella sitä.
Piispa katsoo, että ihmiset kuuntelevat nykyään tällaisia perusteluja herkemmin kuin filosofisia argumentteja.
– Jos sinulle sanotaan, että olet Jumalan unelma, se vetoaa.
Ainakin aluksi. Myöhemmin voidaan tarvita myös perusteluja.
– Pelastava usko on luottamusta Jumalaan ja turvautumista häneen. Mutta sekin tarvitsee jonkin verran tietoa. Miten voit luottaa johonkin, jota et tunne? Jolkkonen kysyy.
– Ei ole järkevää hypätä lentokoneesta, jos ei ole varmuutta, että selässä on laskuvarjo. Usko on luottamusta, mutta luottamusta ei voi syntyä, jos emme tunne luottamuksen kohdetta.
Piispa haluaisi, että mahdollisimman moni kääntyisi kristityksi, koska ”kristinusko on totta”.
– Mutta myös siksi, että se on kaunista ja luo hyvää elämää jo tässä ajassa. Kristillinen kulttuurin saavutuksiin ovat tyytyväisiä myös monet ”kulttuurikristityt”. He eivät pidä itseään tunnustavina kristittyinä, mutta arvostavat uskon yhteiskunnallisia seurauksia. Heihin kuuluu sekä vasemmiston että oikeiston edustajia. Vasemmiston mielestä kirkko on pitänyt huolta köyhistä, ja oikeiston mielestä kristinusko selittää länsimaisen sivistyksen saavutuksia.
Kristillinen lähetystyö on Jolkkosen mukaan luonut modernin demokratian edellytykset ja oikeastaan koko länsimaisen kulttuurin, koulut ja terveydenhuolto mukaan lukien.
– Minusta kristilliseen uskoon kannattaa kääntyä myös sen vuoksi, että sen varassa voi päästä taivaaseen.
– Iankaikkinen elämä on tosiasiaväite. Uskomme todella, että elämä ei pääty kuolemaan, vaan kuolema on kaksoispiste. Se ei ole luukku alas tyhjyyteen, vaan ovi uuteen.
