Hieroja Pirjo Lindman koki pienten lasten äitinä loppuun palamisen. Silloin häntä piti pinnalla seurakunnan perhekerho kerran viikossa. Uupunut ei pysty ottamaan paljon vastaan, mutta Jumalan maailmassa vähän riittää.
Pirjo Lindmanin, 62, työpiste sijaitsee Kauniaisissa Suomen Raamattuopiston Ystävien talossa. Ovessa lukee: Hieroja Pirjo Lindman. Pirjo on hieronut Raamattuopistolla vuodesta 1988 asti. Kukaan toinen nykyisistä työntekijöistä ei ole ollut talossa niin pitkään. Kovin moni ei välttämättä edes tiedä, että opistolla on oma hieroja. Tai ei hän oikeastaan oma ole. Pirjo on yksityisyrittäjä, joka vuokraa työtilansa Raamattuopistolta.
– Koen silti Raamattuopiston työyhteisökseni. Täällä saan lounas- ja kahviseuraa. Raamattuopisto on myös hengellinen kotini, Pirjo kertoo.
Hän on maatilan tyttö Oulaisista. Nuoruudessaan hän toimi karjantarkkailijana Nivalassa.
– Opastin karjanhoidossa, -ruokinnassa ja -jalostuksessa. Kirjasin ylös maitomäärät ja siitä saatiin tieto, mikä on lehmän vuosituotos, Pirjo kuvaa työtä.
Karjanhoito oli tullut tutuksi jo kotitilalla.
– Aamulla puoli kahdeksalta isä tuli herättämään ja sanoi, että kesäaamu on kuin linnunmaitoa. Sitten lähdettiin töihin.
Pirjo kyllästyi karjantarkkailijan töihinsä siinä vaiheessa, kun tietotekniikka tuli kuvioon. Maatilan toimintaan liittyviä laskelmia piti alkaa tehdä tietokoneella.
– Olin karjakko, enkä mikään koodari, Pirjo kuvailee.
Hän alkoi miettiä muita hommia.
– Kaverit olivat kehuneet käsiäni, kun hieroin heidän hartioitaan. Ehkä siitä tuli idea ryhtyä hierojaksi.
Velkarahalla Peruskurssille
Karjakkona ollessaan Pirjo oli käynyt Raahessa Raamattuopiston nuortentapahtumassa, jossa soitti Pro Fide -yhtye. Siellä hän tutustui Anitaan, joka houkutteli mukaan Raamattuopiston matkalle Israeliin. Pirjo lähti Israeliin, mutta Anita ei päässytkään.
Matkan myötä Pirjo päätyi Raamattuopistoon Raamatun Peruskurssille vuonna 1983.
– Rahaa ei ollut, joten otin kolme tonnia velkaa.
Peruskurssin jälkeen Pirjo kävi joka kesä ”talkoilemassa” Raamattuopiston päätapahtumassa, Hengellisillä syventymispäivillä.
– Se oli mun juttuni vuosien ajan, hän kertoo.
Vuonna 1987 Pirjo sai kutsun Raamattuopistosta kerroshoitajaksi. Vähän myöhemmin hän pääsi Juntusen hieromaopistoon Lahteen. Valmistumisen jälkeen 1988 Pirjo aloitti toiminnanjohtaja Raimo Mäkelän kutsusta yksityisenä hierojayrittäjän Raamattuopistossa.
– Satoja ihmisiä olen hieronut vuosien varrella, en ehkä kuitenkaan tuhansia, Pirjo laskee.
Asiakkaina on vuosien varrella käynyt Raamattuopiston työntekijöitä ja opiskelijoita, mutta pääosa hierottavista tulee muualta.
– Sekä kristittyjä että ei-kristittyjä. Seurakuntatausta ei tietenkään ole mikään kriteeri. Mutta en koskaan peittele omaa vakaumustani. Voin vaikka kertoa rukousvastauksesta tai minkä kirjan olen lukenut tai mitä saarnassa sanottiin.
Triggeripisteitä
Pirjo tekee klassista hierontaa. Puolihieronta kestää tunnin tai 1,5 tuntia ja kokohieronta yli kaksi tuntia.
– Olen puheliasta sorttia, mutta jos asiakas sanoo olevansa väsynyt, ja annan hänen sitten vaikka nukkua. Yleensä työ on kuitenkin aika vuorovaikutteista. Kyllä siinä viisastuu.
– Aloitan vasemmasta jalasta. Kun teen aina samassa järjestyksessä, on varmaa, ettei mitään jää hieromatta, Pirjo kertoo.
Jos hän niin sanotusti ”kaivaa esiin triggeripisteitä” eli niitä kohtia, joista lihaskipu johtuu, hän yrittää yleensä puhua asiakkaan kanssa.
– Jos silloin olisi hiljaista, asiakas keskittyisi liikaa kipuun.
– Mukavista asioista puhuminen helpottaa!
Pirjo ilmoittaa, ettei hän voi kertoa yksityiskohtia asiakkaistaan, koska hieroja on vaitiolovelvollinen. Eräästä asiakkaasta hän kuitenkin voi puhua, eikä hän oikein onnistu siinä ilman kyyneliä.
– Tästä on vuosikymmeniä aikaa. Silloin asiakas sanoi, että hän pystyy vain vaivoin kävelemään. Hieroin häntä raskaan työpäivän päätteeksi iltaan asti, yli kolme ja puoli tuntia. Kymmenen vuotta myöhemmin tämä henkilö sanoi lapsilleni Raamattuopiston aulassa, että teidän äitinne sai minut kävelemään.
– En olisi ikinä arvannut, että hieronnasta oli niin suuri apu. Eikä se varmaan mikään ihmeparantuminen ollut, mutta oli hienoa, että tämä henkilö sanoi asian juuri lapsilleni.
Entä miten hieroja huolehtii omasta hyvinvoinnistaan?
– Käyn itsekin hierojalla. Minulla on ystäviä, joiden kanssa jaetaan ilot ja surut. On Raamattupiiri ja oma perhe. Jonkin verran liikun ja hoidan puutarhaa. Naapureita voi moikata. Omakotitalossa asuminen on ollut minulle maalla asuneena terapiaa.
Kohti pitkää terapiaa
Pelkkää linnunmaitoa Pirjon elämä ei ole kuitenkaan ollut.
Hän meni 37-vuotiaana naimisiin leskimiehen kanssa ja tuli äidiksikin suhteellisen varttuneessa iässä, 38-vuotiaana. Kaksi lasta syntyivät pienellä ikäerolla.
– Se oli valtava muutos, hormonaalisesti ja kaiken kannalta. Olin elänyt niin pitkään sinkkuna ja saanut huolehtia vain omista asioistani.
Kun lapset olivat pieniä, Pirjo ei malttanut hidastaa tarpeeksi. Piti touhuta kaikenlaista, ”satoja asioita samaan aikaan”.
– Jos olisin vain tajunnut levätä välillä. Lapsemme olivat hyviä nukkujia, mutta silti heräsin välillä jo puoli viideltä ja lähdin puutarhaan kopsuttamaan. Ei ihmisen kone jaksa kaikkea. Tulee väsymystä ja ahdistusta.
Tulee paniikkikohtauksia. Kun ne alkoivat, Pirjo meni lääkäriin.
– Diagnoosiksi tuli keskivaikea masennus, mutta minä kutsuisin sitä uupumukseksi.
– Pitkässä terapiassa purin kaiken, mikä mieltä painoi. Kyllä uupumuskin on myöhemmin kääntynyt voimavaraksi, koska uskallan nyt kohdata ihmisiä avoimemmin, oman sisimpänikin näyttäen.
– Siinä tapahtuu jonkinlainen puhdistuminen, kun sisimpänsä avaa, Pirjo arvioi.
Armon pintahengitystä
Kaikista väsyneimmässä vaiheessaan, terapian ollessa jo käynnissä, Pirjo veti Espoon Laaksolahdessa seurakunnan perhekerhoa.
– Se sai minut jaksamaan. Kolme ja puoli vuotta pidin sen joka perjantai. Siihen kuului aina hartaus, ja oli ihanaa saada kertoa lapsille Jeesuksesta. Jospa siitä jollekin jäi jotain itämään, Pirjo toivoo.
Jumalanpalveluksissakin Lindmanin perhe kävi noina aikoina, kun äiti oli vähän väsynyt.
– En jaksanut silloin ottaa saarnaa vastaan, mutta istuin lasten kanssa pyhäkoulussa. Sen, mitä siellä sanottiin, pystyin omaksumaan.
– Ei se mitään suurta gloriaa ollut, Pirjo sanoo liikuttuneena.
– En koskaan ajatellut Jumalan hylänneen minua, mutta sellaista pintahengitystä se oli.
Nyt, parikymmentä vuotta myöhemmin, Pirjo näkee toisinaan jumalanpalveluksessa väsyneen näköisiä pienten lasten äitejä. Silloin tulee mieleen oma uupumuksen aika.
– Minun tekisi mieli sanoa heille, että menkää pyhäkouluun lastenne kanssa. Siellähän sanotaan kaikki tarvittava.
Tänä keväänä Pirjo on aloittanut varhaiseläkkeen nostamisen, ja kahden vuoden sisällä hän on jäämässä kokonaan eläkkeelle. Pirjon mies on jäänyt eläkkeelle jo 15 vuotta sitten ”täysin palvelleena”. Hän on keskittynyt eläkkeellä kodin hoitamiseen.
– Ja Pirjo kiittää, Pirjo kertoo.
– Eläkkeellä aion olla ainakin iloinen puutarhanhoitaja. Yhdestäkin juurakosta nousi juuri viisi pionin tainta. Niistä tulee vielä upeita. Eläkkeelle jääminen ei tunnu vaikealta. Toivon vain kovasti, että Raamattuopistolle saataisiin työlleni jatkaja.
– Kyllä talossa olisi aina hyvä olla hieroja.
