Hämmentävää oli katsella uutisista kyynelsilmin kadulla riemuitsevia ja hyppiviä ihmisiä, kun Kansasin osavaltiossa äänestettiin vapaan aborttioikeuden säilymisen puolesta. Yhdysvaltain korkein oikeus päätti kesäkuussa yleisen aborttioikeuden lakkaamisesta ja jätti asian kunkin osavaltion ratkaistavaksi. Kansasissa vapaa aborttien tekeminen jatkuu. Mistä kadulla riemuittiin?
Myös Suomessa keskustelu aborttioikeuden helpottamisesta jatkuu syksyllä eduskunnassa. Käsittelyssä on Oma tahto -kansalaisaloite, jonka tavoitteena on vapaa abortti ilman perusteita. Mitä aloitteen läpimeno tarkoittaa käytännössä?
Abortin suhteen on liian monta vakavaa kysymystä keskustelematta asiapohjalta.
Milloin ihmisen elämä alkaa? Tästä on tehty täysin mielivaltaisia tulkintoja, vaikka biologinen käsitys elämästä alkaa tieteenkin näkökulmasta hedelmöittymisestä. Näin opettaa myös Jumalan sana. (Ps. 139: 13-24)
Kenellä on oikeus riistää toisen ihmisen elämä? Paavo Lipposen toistakymmentä vuotta sitten lanseeraama lause, että abortti on ihmisoikeus, jatkaa pakanallisen Rooman lain soveltamista kristillisessä Suomessa: “foetus pars viscerum matris”, sikiö on osa äidin sisäelimiä. Tätä lausetta toistavat eri tahot Amnesty Internationalista Vihreää liittoon ja UN Womenistä Plan Interantionaliin. Kuinka on mahdollista, että tulisesti tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia ajavat tahot eivät sormellaankaan koske syntymättömän lapsen oikeuteen saada elää turvallinen elämä. Ei kai voi olla niin, että lapsi on suurimmassa vaarassa äidin kohdussa?
Miksi syntymättömän lapsen elämä pitää lopettaa? Olisiko syytä vakavasti etsiä vaihtoehtoja lapsen elämän päättämiselle, jolle on rumempikin termi olemassa. Vuonna 2021 Suomessa tehtiin noin 7600 aborttia. Yli 90 prosenttia niistä tehdään sosiaalisin perustein. Kuinka monta heistä pelastettaisiin elämään, jos näihin syihin etsittäisiin vakavasti muita ratkaisuja? Pitäisikö puhua siitä, että väestömme ikärakenteen vääristymä eli syntyvyysvaje vastaa kuta kuinkin abortoitujen lasten määrää? Jos aborttien määrä sijoitettaisiin kuolemansyytaulukkoon, se sijoittuisi listalla neljänneksi.
Entä onko kohdussa oleva lapsi osa äidin omaa kehoa? Riippuvainen äidistään kyllä, kuten vastasyntynytkin, mutta ei kuitenkaan jokin epäitsenäinen solurypäs. Ensimmäiset merkit kehittyvästä keskushermostosta nähdään syntymättömän lapsen kolmannen elinviikon alussa. Lapsella on myös hedelmöityksestä asti eri geeniperimä kuin äidillään. Järkyttävää on, että kymmeniä lapsia abortoidaan Suomessa vuosittain sen ikäisinä, että he voisivat jäädä eloon. Osa näistä lapsista kuolee aborttisynnytykseen, osa saattaa elää minuutteja, jotkut jopa tunteja. Naapurihuoneessa samanikäistä lasta pyritään auttamaan elämään.
Kaikkein suojattomin vähemmistö on syntymättömien lasten joukko. Kuka itkee tai riemuitsee heidän puolestaan? Kenelle heidän elämänsä puolustaminen pitäisi kuulua? Mikä estää meitä kaikkia tekemästä sitä? Itsekkyyskö lopulta vai silkka ymmärtämättömyys? Vai vieraantuminen todellisesta Jumalasta, maan, taivaan ja ihmisen Luojasta?
Ainakin kristillisen kirkon pitää olla aina elämän puolella. Ja pitää siitä myös ääntä, sillä hiljaisuus hyväksyy kaikkein turvattomimpien ihmisten elämän päättämisen.
