Maailman ensimmäinen nainen
Koko Raamatusta löytyy vain yksi ainoa nainen, joka sai kokea täydellisen onnen, kirjoittaa Mailis Janatuinen.
Koko Raamatusta löytyy vain yksi ainoa nainen, joka sai kokea täydellisen onnen, kirjoittaa Mailis Janatuinen.
Simsonin elämä kertoo meille synkkää kieltä siitä, mihin himojen mukaan eläminen voi johtaa, kirjoittaa Jukka Norvanto.
Puuhun kiivetessään Sakkeus oli nostanut itsensä toisten ja jopa Jeesuksenkin yläpuolelle. Niin hän oli toiminut elämässään aikaisemminkin, kirjoittaa Jukka Norvanto.
Iisak ja Rebekka tapasivat toisensa Lahai Roin kaivolla. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, kirjoittaa Mailis Janatuinen.
”Poika on sairas. Hänen tilansa on huonontunut koko ajan. Hän taitaa menehtyä pian.” Tällaisia lauseita isä oli kuullut kotonaan jo muutaman päivän ajan, kirjoittaa Jukka Norvanto.
Onnellinen tuo Hiram-Abi, joka sai olla rakentamassa Jumalan kohtaamisen paikkaa maan päälle, kirjoittaa Mailis Janatuinen.
Miksi hyvämaineinen Ahitofel toimi, niin kuin toimi? Hänen elämänsä näytti näet sujuneen aivan erityisen suotuisasti, kirjoittaa Jukka Norvanto.
Galilean ilotyttö oli kuullut Jeesuksen haukkumanimen: syntisten ystävä. Toivo oli syttynyt hänen sydämeensä, kirjoittaa Mailis Janatuinen.
Jumala on pyytänyt meitä tuomaan eteensä syntisyytemme. Hän tahtoo meidän antavan hänelle epäonnistumisemme, kurjuutemme ja jopa vihamme häntä...
Kuulovammainen katsoi häntä kysyvästi. Siltä seisomalta Jeesus kehitteli yksinkertaisen merkkikielen, kirjoittaa Mailis Janatuinen. Jeesus oli...
ELÄMÄ-DIGILEHTI
Lue lehteä mobiililaitteella tai tietokoneella.
ELÄMÄ-LEHTI
Oletko jo paperilehden tilaaja?
Aktivoi digilehti tästä.
SISÄLTÄÄ DIGILEHDEN