Koko Raamatusta löytyy vain yksi ainoa nainen, joka sai kokea täydellisen onnen, kirjoittaa Mailis Janatuinen.
Hän asui paratiisissa. Kaikki hänen tarpeensa olivat tyydytetyt. Hän oli miehensä suuren rakkauden kohde ja eli vapaana kaikista toimeentulohuolista samoin kuin sairauden, vanhenemisen ja kuoleman pelosta. Ja tämän onnen tilan säilyttämiseksi hänen ei olisi tarvinnut kuin täyttää yksi pieni ehto: yhden ainoan puun hedelmä oli häneltä kielletty. Miksi Eeva siis rikkoi tuon ehdon ja järjesti itsensä ja kaikki jälkeläisensä tähän särkyneiden sydänten, tuskan ja kuoleman maailmaan?
Jos Eeva olisi kiellettyä hedelmää katsellessaan nähnyt erään toisen päivän pari- kolmekymmentä vuotta myöhemmin, olisi hän varmasti juossut kiusausta pakoon. Sinä päivänä hän seisoisi raastavan tuskan vallassa maailman ensimmäisen haudan partaalla. Siinä haudassa makaisi hänen rakas poikansa, jonka toinen, yhtä rakas poika, olisi lyönyt kuoliaaksi.
Hyvä lukijani, ehkä sinäkin olet toiminut joskus yhtä järjettömästi kuin Eeva. Hetken huumassa heitit pois todellisen onnesi ja rakkaittesi onnen. Meitä mielettömiä naisia saattaa löytyä maailmasta useampikin kuin yksi kappale!
Ensimmäinen avioliitto
Miehen ja naisen suhde alkaa Raamatussa yksinäisyydestä. Luoja näki miehen sydämen kaipuun ja sanoi: ”Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.” (1.Ms.2:18.) Sitähän jokainen nainen pohjimmiltaan kaipaa, että hänen rakastamansa mies tarvitsisi juuri hänen kaltaistaan naista. Että hän voisi olla sopiva apu rakkaalleen.
Ja niin Herra siis loi naisen miehen kylkiluusta. Eevan ensimmäinen muisto: Jumala taluttaa häntä kädestä Adamin luo. Miehen kasvoista paistaa selvääkin selvemmin suunnaton ihailu: hän ei ole koskaan nähnyt mitään niin ihanaa kuin häntä vastapäätä seisova nainen.
Ja niin nuo kaksi solmivat täydellisen avioliiton Herran itsensä toimiessa vihkijänä. He eivät häpeä alastomuuttaan, sillä heillä ei ole mitään salaamista toisiltaan, ei ruumiissa eikä sielussa. Sukupuolisen kanssakäymisen kautta heistä tulee ”yksi liha”, niin että he voivat sanoa toinen toiselleen: sinä olet minä.
Kiusaus ja lankeemus
Mutta keskellä puutarhaa seisovat nuo kaksi erityistä puuta: Elämän puu ja Hyvän & pahantiedon puu. Jälkimmäisestä oli Herra sanonut miehelle: ”Sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, olet kuoleman oma” (2:17). Avioliiton solmittuaan Adam välitti kiellon tunnontarkasti vaimolleen.
Se vanha käärme, jota myös Perkeleeksi ja Saatanaksi kutsutaan, oli kuitenkin luikerrellut paratiisiin. ”Onko Jumala todella sanonut…” se kysyi Eevalta viekkaasti ja kylvi samalla epäilyksen siemenen tämän sydämeen. Herra alkoi näyttää naisen silmissä rakkaudettomalta pihtarilta, joka varjelee mustasukkaisesti omaa hedelmäpuutaan. Pelkkää ilkeyttään hän ei tahdo ihmisten tietävän kaikkea sitä, minkä hän itse tietää, eikä kokevan sitä, minkä hän itse on kokenut.
On kuin käärme se olisi heittänyt jonkinlaisen maagisen lumouksen Eevan silmien eteen. Hyvän- ja pahantiedon puu alkoikin yhtäkkiä näyttää hänestä erilaiselta kuin ennen. Sen hedelmä veti vastustamattomasti naista puoleensa. Eeva ei ollut tuntenut koskaan nälkää tai janoa, eipä edes rakkauden nälkää tai elämän janoa. Kaikki hänen tarpeensa olivat aina olleet täydellisesti tyydytetyt. Miksi hän siis lankesi?
Eevan sydämessä ei alun perin ollut mitään perisyntiä, ja siksi hän olisi aivan hyvin voinut voittaa kiusauksen. Meille langenneen ihmissuvun jäsenille tilanne on paljon vaikeampi. Kiusauksen hetkellä sydämeemme näet syttyy paha himo, ja ennen kuin käärme on päässyt lausettaan loppuun, olemme ehtineet syödä kielletyn hedelmän mielikuvituksessamme jo moneen kertaan.
Eevan taistelu syntiä vastaan oli omituisen lyhyt ja puolisydäminen. Vaimo otti siitä hedelmän ja söi ja antoi myös miehelleen, joka oli hänen kanssaan, ja mieskin söi (3:6). Mahdollisesti Adam olisikin pysynyt lujana, jos kiusaus olisi kohdannut hänet suoraan. Hän olisi ehkä osannut varoa käärmettä, mutta hän ei osannut varoa rakkaintaan. Syntiinlankeemuskertomus osoittaa, miten suunnattoman paljon vaikutusvaltaa naisella on mieheensä.
Kiusaus onkin kaikkein voimakkain silloin, kun se tulee elämäämme rakastetun ihmisen kautta. Joka rakastaa, on haavoittuva. Hänen on vaikea kieltää mitään rakastetultaan. Montako kertaa tämä tragedia onkaan toistunut maailmanhistoriassa: että rakkautta ei käytetty johtamaan rakastettua hyvään, vaan pahaan.
Synnin seuraukset
Kielletty hedelmä oli käden käänteessä syöty, ja sen jälkeen oli jäljellä enää vain synnin seurausten kantaminen. Kun ne aikanaan kaadettiin Eevan kurkusta alas, maistuvat ne hänen suussaan sapelta ja etikalta.
Ensiksi paratiisiin astuivat pelko ja häpeä. Puolisot olivat pettyneitä toisiinsa: Adam siihen, että vaimo oli vietellyt hänet syntiin, ja vaimo siihen, ettei mies ollut puolustanut häntä käärmettä vastaan. Miehen silmät eivät säteilleet enää varauksetonta ihailua vaimoa kohtaan.
Ja kun mies sitten alkoi syyttää Jumalan edessä vaimoaan tapahtuneesta, koki tämä saaneensa iskun vasten kasvoja. ”Nainen, jonka sinä minulle annoit…” Sitäkö mies tarkoitti, että hän olisi ollut onnellisempi yksin? Epäilys hiersi Eevan sydäntä kuin kivi simpukkaa. Sekin on yksi syntiinlankeemuksen seuraus, että naisen on joskus vaikea uskoa miehensä rakkauteen.
Kun Jumala otti Eevan puhutteluunsa, hän sanoi: ”Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi. Kuitenkin tunnet halua mieheesi, ja hän pitää sinua vallassaan.” (3:16.) Nainen siis tuntee vetoa miestä kohtaan eikä voi elää ilman häntä, mutta rimpuilee samalla tämän auktoriteettia vastaan. Hän tahtoo saada mieheltään ehdotonta rakkautta, mutta ei suostu olemaan tälle alamainen. Ja jos vaimo sitten saa miehen tossunsa alle, ei tohvelisankari häntä enää kiinnostakaan.
Myös lapsi tuo mukanaan huolta ja tuskaa aina syntymästään lähtien. Äitiyteen sisältyy kyllä suunnattoman suurta iloa, mutta samalla myös itsensä kieltämistä, hoivaamista, hätäilemistä, luopumista, kaipuuta ja pahaa omaatuntoa. Siitä päivästä lähtien, kun naisen kohdussa sikiää uusi elämä, hän ei ole enää vapaa elämään omaa elämäänsä. Lapsen elämä on äidin elämää, lapsen tuskat ovat äidin tuskia. Kuten sanottu, joutui Eevakin kerran seisomaan poikansa Abelin haudalla tietäen, että hänen toinen poikansa Kain oli tämän surmannut. Eikä mitään tästä olisi tapahtunut, jos vanhemmat eivät olisi langenneet syntiin…
Lupaus vaimon siemenestä
Jumala karkotti Adamin ja Eevan paratiisista, mutta sitä ennen hän antoi heille lupauksen, johon he voivat tarttua orjantappuroiden ja kyynelten peittämillä poluillaan. Kirotessaan käärmeen Herra sanoi: ”Minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.” (3:14-15*.) Herra siis lupasi, että maailmaan syntyisi kerran joku naisen (!) siemen, joka voittaisi paholaisen ja avaisi syntisillekin oven paratiisiin.
Ja kun Eeva kerran uudessa luomakunnassa kiittää käärmeen pään polkijaa iankaikkisesta iankaikkiseen, hänen rakkautensa on koeteltua rakkautta. Yhden kerran hän valitsi väärin, mutta toisen kerran hän valitsi oikein: silloin kun uskoi ”vaimon siemeneen” syntiensä anteeksiantajana. Uudessa luomakunnassa Eeva rakastaa Jeesusta koko sydämestään tietäessään, mitä tämä on hänen hyväkseen tehnyt. Siksi hän ei koskaan enää valitse mitään muuta eikä ketään muuta kuin Vapahtajan ja hänen tahtonsa.
