Markuksen evankeliumissa on kuvattuna erikoinen episodi, joka on jo varhaisista ajoista asti saanut lukijat pohtimaan, voisiko Markus kertoa siinä itsestään, kirjoittaa Jukka Norvanto.
Markuksen nimi on jokaiselle Raamatun lukijalle tuttu. Mainitaanhan hänen nimensä jo toisen evankeliumikirjan otsikossa: Evankeliumi Markuksen mukaan. Sen lisäksi Markus mainitaan Uudessa testamentissa yhteensä 10 kertaa, joista ensimmäinen on Apostolien tekojen luvussa 12.
Näiden mainintojen lisäksi Markuksen evankeliumissa on kuvattuna erikoinen episodi, joka on jo varhaisista ajoista asti saanut lukijat pohtimaan, voisiko Markus kertoa siinä itsestään. Markus on näet ainoa evankeliumikirja, jossa kerrotaan erikoisesta yksityiskohdasta siitä, kun Jeesusta tuli Getsemaneen pidättämään ylipappien ja vanhimpien lähettämä aseistautunut sotajoukko. Kun Jeesus ei ryhtynytkään puolustautumaan, opetuslapset pakenivat paikalta. Pakenijoiden joukossa oli myös Jeesuksen matkaseurueeseen liittynyt ”nuori mies, jolla ei ollut yllään muuta kuin pellavainen vaate” (Mark. 14:51). Tuo nuori mies otettiin kiinni, mutta hän pääsi karkuun, kun vaate jäi vangitsijoille, ja hän itse pakeni paikalta alasti.
Koska tapahtumasta kerrotaan vain Markuksen evankeliumissa, kristikunnassa on jo varhain ajateltu Markuksen kertovan siinä omasta kokemuksestaan.
Markuksen kodissa kokoonnuttiin
Evankeliumikirjoja ja yleensäkin Raamattua lukiessamme meiltä länsimaalaisilta lukijoita unohtuu helposti se, että kirjoitusten alkuperäiset lukijat ja kirjoittajat olivat yhteisöllisen kulttuurin edustajia. Se näkyy erityisesti tilanteissa, joissa kerrotaan paikalla olijoiden nimet. Niinpä me suomalaisetkin ajattelemme luonnostamme siten, että paikalla olivat vain ne, jotka mainittiin nimeltä, kun taas itämaisen kulttuurin edustajat ilman muuta ajattelevat, että mukana oli tietenkin monia muitakin. Niinpä, kun Raamattu kertoo Jeesuksen menneen Getsemaneen rukoilemaan opetuslastensa kanssa, me länsimaalaisina emme näe heidän mukanaan tulleita monia muita ihmisiä, jotka tietenkin kulkivat joukon mukana. Heihin kuului myös tämä nimeltä mainitsematon nuori mies.
Selvää toki on, että emme voi varmasti tietää, kuka tuo nuori mies oli. Sen kuitenkin tiedämme, että Markus kuului niihin ihmisiin, jotka jo nuoruudestaan olivat kuulleet Jeesuksesta, sillä hänen kotonaan kokoontui alkuseurakunta, niin kuin jatkosta käy ilmi.
Ensimmäisen kerran Markus mainitaan nimeltä Apostolien tekojen luvussa 12, jossa kerrotaan tapahtumasta joitakin vuosia Jeesuksen vangitsemisen, ristiinnaulitsemisen ja ylösnousemisen jälkeen.
Taustaksi on hyvä tietää, että Pietari oli joutunut Jerusalemissa Herodes Agrippan pidättämäksi. Tämä aikoi asettaa Pietarin kansan eteen seuraavana pääsiäisenä oikeudenkäyntiä varten. Varmuuden vakuudeksi Herodes oli asettanut häntä vartioimaan neljä nelimiehistä sotilasvartiostoa. Kaiken lisäksi Pietari oli sidottu kaksin kahlein vankityrmään. Luukas kertoo seurakunnan lakkaamatta rukoilleen Jumalaa hänen puolestaan ja myös rukousvastauksesta. Päivää ennen oikeusistuntoa enkeli näet herätti Pietarin k ja kehotti tätä heittämään viitan ylleen ja lähtemään seuraamaan häntä. Pietari totteli, vaikka luulikin näkevänsä näyn. He kävelivät vartijoiden ohi ja ovikin näytti avautuvan heille itsestään. Kun Pietari lopulta tajusi olevansa oikeasti vapaa, hän ”lähti kohti Johanneksen äidin Marian taloa, sen Johanneksen, jota kutsutaan Markukseksi. Siellä oli paljon väkeä rukoilemassa” (Ap.t. 12:12).
Tämä Pietariin liittyvä tapahtuma kertoo siitä, että Markuksen kodista oli tullut kristittyjen kokoontumispaikka. Samassa yhteydessä paljastuu, että tämän Maria-nimisen äidin pojan koko nimi oli Johannes Markus. Markus lienee ollut hänen lisänimensä, sillä Johannes oli tuohon aikaan hyvin yleinen nimi, joten ilmeisestikin sekaannusten välttämiseksi häntä kutsuttiin Johannes Markukseksi.
Lähetysmatka Kyprokselle
Markuksen äiti oli siis Maria, joka oli tuohon aikaan yleinen naisen nimi, ja Uusi testamenttikin mainitsee heistä kuusi.
Markus mainitaan tässä ja myöhemminkin jonkun häntä tunnetumman ihmisen yhteydessä. Sellainen hänen äitinsäkin ilmeisesti oli, kun seurakuntakin kokoontui hänen kodissaan. Sama havainto toistuu jatkossakin. Kun Paavali ja Barnabas lähtevät Syyrian Antiokiasta Paavalin ns. Ensimmäiselle lähetysmatkalle, he ottavat Markuksen mukaan jonkinlaiseksi avustajaksi. Syynä Markuksen mukaan ottamiseen lienee ollut se, että hän oli Barnabaan serkku. Paavali näet kirjoittaa jakeessa Kol. 4:10: ”Teille lähettää terveiseni vankitoverini Aristarkos, samoin myös Markus, Barnabaksen serkku.”
Markus lähti siis Paavalin ja Barnabaksen kanssa lähetysmatkalle, joka suuntautui aluksi Kyproksen saarelle. Sieltä he jatkoivat nykyisen Turkin alueelle, Pergen kaupunkiin, joka oli tuolloin Pamfylian alueen pääkaupunki. Nykyään tuon kaupungin rauniot sijaitsevat noin 15 km Antalyan kaupungista itään. Markus ei jostain syystä tahtonut jatkaa matkaa pidemmälle, vaan palasi Pergestä Jerusalemiin. Paavali ei ymmärtänyt sellaista toimintaa, ja niinpä, kun tuli aika lähteä seuraavalle lähetysmatkalle, Barnabas olisi tahtonut ottaa mukaan Markuksen, mutta ajatus ei sopinut Paavalille lainkaan, joten seurauksena oli kiivas yhteenotto. Luukas kirjoittaa tapauksesta näin jakeissa Ap.t. 15:37–39: ”Barnabas halusi ottaa mukaan myös Johanneksen, jota kutsuttiin Markukseksi, mutta Paavali ei hyväksynyt häntä matkatoveriksi, koska hän oli Pamfyliassa luopunut heistä eikä ollut lähtenyt heidän kanssaan työhön. Tästä sukeutui niin kova riita, että kumpikin lähti omille teilleen. Barnabas otti Markuksen mukaansa ja purjehti Kyprokseen.”
Joskus lienee parasta, että kristittyjenkin työalueet suuntautuvat eri tahoille, kun yhdessä oleminen tulee liian vaikeaksi. Eri suuntiin meneminen edisti tuolloin epäilemättä evankeliumin leviämistä. Kuten Kolossalaiskirjeestä kävi ilmi, Paavalin vihastuminenkin laantui aikanaan, ja hän saattoi kirjoittaa hyvinkin myönteisesti Markuksesta.
Perimätieto: Markus toimi piispana
Entä mitä tiedämme Markuksen vaiheista Raamatun mainintojen jälkeen? Hierapoliin piispana noin vuonna 130 toiminut Papias oli laatinut laajan teoksen, jossa hän kertoo keskusteluistaan niiden ihmisten kanssa, jotka olivat henkilökohtaisesti tavanneet Jeesuksen opetuslapsia. Näihin oli kuulunut myös Efesoksessa asunut presbyteeri, jonka mukaan Markus oli kulkenut Pietarin mukana tulkkina ja kirjannut ylös, mitä tämä oli opettanut. Koska Pietari oli puhunut eri tilanteissa sitä, mitä seurakunnissa tarvittiin, myöskään evankeliumikirja ei yleensä seuraa Jeesuksen elämän tapahtumia aikajärjestyksessä.
Lisäksi perimätieto kertoo Markuksen perustaneen Egyptin Aleksandriaan seurakunnan vuonna 62, ja toimineen siellä piispana. Siellä hänen myös kerrotaan kärsineen marttyyrikuoleman vuonna 66. Niinpä myös Egyptin koptikirkon johtaja, on paitsi Aleksandrian piispa, myös koko Egyptin koptikirkon paavi ja Markuksen istuimen hallitsija. Nykyinen paavi on nimeltään Tawardos II, ja hänen lasketaan olevan järjestyksessään kirkon 118. paavi.
Kyproksella asuessani tapasin useitakin sinne Egyptistä muuttaneita koptikristittyjä. Kun yhdeltä nykyajan Markuksen kirkon jäseneltä kysyin, mitä usko merkitsee hänelle, hän vastasi: ”Jos Jeesusta ei olisi, minulla ei olisi mitään toivoa.”
Sitä vastausta kuunnellessani tuntui kuin vuosisadat ja kaikki inhimilliset rajat olisivat hävinneet väliltämme. Markuksen välittämä sanoma kehottaa uskomaan Jeesukseen, ja siinä nimessä meillä, jotka Jeesukseen uskomme, on yhteys, joka on lahjaa kolmiyhteiseltä Jumalaltamme.
