Rekabilaiset eivät suostuneet ajan hengen seuraamiseen. Mekin voisimme ottaa oppia heidän uskollisuudestaan, kirjoittaa Jukka Norvanto.
Jeremia toimi noin 40 vuotta profeettana Juudassa, noin vuodesta 626 eKr. aina Jerusalemin temppelin tuhoon asti, ja vielä senkin jälkeen. Hänen aikanaan Babylonia oli vahvistunut suurvallaksi, ja se uhkasi myös Juudan kansaa ja Jerusalemia. Jeremian epäkiitollisena tehtävänä oli saada aikalaisensa näkemään, että epäjumalien palvonta johtaa kansan tuhoon.
Jeremian puheet kaikuivat kuitenkin kuuroille korville. Ihmiset uskoivat itse tietävänsä Jumalaa paremmin, mikä heille oli hyväksi. Sekään ei auttanut kansaa tajuamaan lyhytnäköisyyttään, että sitä muistutettiin liitosta, jonka se oli solminut Jumalan kanssa. Liiton ehdoissa oli näet kerrottu myös liiton ehtojen rikkomisista aiheutuvista ikävistä seurauksista. Tärkein liiton ehdoista oli epäjumalanpalvonnasta luopuminen. Sen ehdon täyttäminen näytti kuitenkin olleen kaikkein vaikeinta Juudan kansalle.
Kansan uppiniskaisuutta ihmetelleelle ja vaikeroivalle profeetalle Jumala antoi kehotuksen ottaa yhteyttä rekabilaisiin. Siitä kerrotaan Jeremian kirjan luvun 35 alussa näin: ”Juudan kuninkaan Jojakimin, Josian pojan, aikana tuli Jeremialle Herralta tämä sana: ’Mene rekabilaisten luo ja kutsu heitä tulemaan Herran temppeliin. Vie heidät johonkin temppelin kokoontumishuoneista ja tarjoa heille viiniä.’”
Keitä olivat rekabilaiset? Ensimmäisen kerran heihin, tai oikeastaan heidän esi-isäänsä, viitataan Toisen kuninkaiden kirjan luvussa 10, joka kertoo ajasta noin 200 vuotta ennen Jeremiaa. Siinä kerrotaan Israelin pohjoisen valtakunnan kuninkaan Jehun ottaneen Jonadabin, Rekabin pojan, vaunuunsa ja vienyt tämän vierellään katsomaan, kuinka hän joukkoineen hävitti pahamaineisen Ahab-kuninkaan jälkeläiset Samarian kaupungista.
Jossain vaiheessa tämä Jonadab oli perustanut jonkinlaisen sääntökunnan tai jopa herätysliikkeen, joka oli elinvoimainen vielä Jeremiankin aikana. Rekabilaiset muodostivat elämällään melkoisen vastakohdan tuon ajan yleiselle suuntaukselle. He eivät suostuneet elämässään ajan hengen seuraamiseen, vaan elivät oppi- ja esi-isänsä antamien ohjeiden mukaan. Rekabilaiset olivat saaneet nimensä Jonadabin isän, Rekabin mukaan.
Jeremia sai siis Jumalalta kehotuksen vielä rekabilaisia temppelialueelle, jossa hänen tuli tarjota heille viiniä. Jeremia kertoo panneensa rekabilaisten eteen täysiä viinikannuja ja pikareita ja kehottaneen heitä juomaan.
En tiedä, yllättyikö Jeremia rekabilaisten vastauksesta, kun he sanoivat: ”Me emme juo viiniä, sillä esi-isämme Jonadab, Rekabin poika, on antanut meille tällaisen käskyn: Älkää ikinä juoko viiniä, älkööt myöskään teidän jälkeläisenne. — Me asumme teltoissa ja noudatamme kaikessa esi-isämme Jonadabin opetuksia, teemme juuri niin kuin hän on käskenyt. Mutta kun Babylonian kuningas Nebukadnessar hyökkäsi maahan, me päätimme lähteä Jerusalemiin kaldealaisten ja syyrialaisten joukkoja pakoon. Sen vuoksi me asumme nyt Jerusalemissa.'”
Rekabin pojan kuolemasta oli kulunut noin 200 vuotta, mutta siitä huolimatta nämä ihmiset pitivät tarkasti huolta siitä, että he noudattivat kaikessa tämän käskyjä. Ainoa syy, että he olivat tuossa vaiheessa Jerusalemin muurien sisällä, olivat babylonialaisten hyökkäykset. Muutoin he olisivat asuneet edelleenkin teltoissa.
Rekabilaisten asennoituminen antoi Jumalalle aiheen tärkeään opetukseen. Hän sanoi: ”Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Mene puhumaan Juudan ja Jerusalemin asukkaille näin: Ettekö te vihdoinkin kuuntele minun sanojani ja ota niistä opiksenne, kysyy Herra. Jonadab, Rekabin poika, kielsi jälkeläisiään juomasta viiniä, ja he ovat pitäneet käskyn. Vielä tänäkään päivänä he eivät ole viiniä maistaneet vaan ovat totelleet esi-isäänsä. Minä taas olen puhunut teille uudelleen ja uudelleen, mutta te ette ole kuunnelleet. Olen kerran toisensa jälkeen lähettänyt teidän luoksenne palvelijoitani, profeettoja, ja kehottanut: ’Kääntykää vääriltä teiltänne, hylätkää pahat tekonne! Älkää seuratko muita jumalia älkääkä palvelko niitä. Silloin te saatte asua maassa, jonka minä annoin teidän isillenne ja teille.’ Mutta te ette ole ottaneet kuuleviin korviinne, mitä minä olen puhunut. Jonadabin, Rekabin pojan, jälkeläiset ovat noudattaneet esi-isänsä käskyjä. Tämä kansa sitä vastoin ei kuuntele minua! Sen tähden minä, Herra Sebaot, Israelin Jumala, sanon näin: minä tuon Juudalle ja kaikille Jerusalemin asukkaille sen onnettomuuden, jolla olen heitä uhannut. He eivät ole kuunnelleet, vaikka minä olen puhunut heille. He eivät ole vastanneet, vaikka minä olen kutsunut heitä.” (Jer 35:12-17)
Rekabilaiset olivat noudattaneet tunnollisesti ihmisen antamia ohjeita, jotka eivät toki olleet Jumalan sanan vastaisia. Sen sijaan Juudan kansa ei ollut piitannut edes elävän Jumalan käskyistä. Siksi se joutuisi kohtaamaan Jumalan tuomiot. Sen sijaan rekabilaiset saisivat uskollisuudestaan korvauksen. Jumala lupasi palkita heidän uskollisuutensa, vaikka he olivatkin osoittaneet sen Jonadabin käskyjä kohtaan. Tämä edellytti jälkeläistensä asuvan teltoissa ja olla käyttämättä viiniä. Sellaisia käskyjä Jumala ei ollut antanut Israelin kansan noudatettavaksi. Mutta koska Rekabin pojan käskyt eivät olleet Jumalan sanan vastaisia, Jumala saattoi ottaa niillekin käskyille osoitetun uskollisuuden uskollisuudeksi itseään kohtaan. Niinpä rekabilaisia tulisi aina olemaan Herran palveluksessa.
Voisimmekohan me ottaa rekabilaisista opista juuri tuon uskollisuuden? Mekin kohtaamme aikoja, jolloin Herran palveleminen tuntuu erityisen turhalta ja tuskaiselta. Silloin on suuri kiusaus antaa periksi. Muista niinä hetkinä, että Jumala näkee halusi palvella häntä; hän arvostaa sitä. Hän on Isä, joka iloitsee lapsistaan.
Tietenkään kukaan ihminen ei pääse Jumalan suosioon oman uskollisuutensa, yrittämisensä tai innokkuutensa vuoksi. Ainoa tie hänen yhteyteensä on Jeesus Kristus. Jeesukseen turvautuminen merkitsee omien ansioittemme tunnustamista tyhjän arvoisiksi. Mutta kun Jumalan lapseksi tullut ihminen ottaa uskon askeleita hänen valtakunnassaan, Jumala iloitsee jokaisesta askeleesta, joita otamme hänen tahtonsa mukaan, ja ainoastaan niitä askeleita hän muistelee myös viimeisellä tuomiolla, niin kuin Matt 25:sta voi lukea. Kristuksen tuomioistuimen eteen kootut vanhurskaat saavat viimeisellä tuomiolla kuulla vain niistä hyvistä teoista, joita he ovat Kristukselle tehneet hänen valtakunnassaan. Ainoatakaan laiminlyöntiä tai epäonnistumista ei muistella, vain onnistumiset nostetaan esiin. Sellaisessa oikeudenistunnossa on turvallista olla.
On mielenkiintoista, myöhemmin Jeremian kirjassa kerrotaan, kuinka Babylonian valloitettua Jerusalemin, sinne jääneet olivat lähteet Egyptiin vastoin Jeremian neuvoa ja pakottaneet tämänkin mukaansa. Kun Jeremia siellä ollessaan moitti maanmiehiään siitä, että nämä antoivat vaimojensa uhrata epäjumalille, he vastasivat: ”Tässä asiassa me emme kuuntele sinua, vaikka puhuitkin meille Herran nimissä. Pidämme lupauksemme, jonka itse olemme antaneet Taivaan kuningattarelle. Me poltamme hänelle suitsuketta ja tuomme juomauhreja, niin kuin teimme Juudan kaupungeissa ja Jerusalemin kaduilla ja niin kuin myös isämme, kuninkaamme ja ruhtinaamme siellä tekivät.”
Israelin kansa oli kerta kaikkiaan päättänyt olla luopumatta epäjumalistaan. Niinpä he myös saisivat valintojensa mukaisen palkan.
