Kapteeni avaa runovihkonsa
Elias Halminen lähti nuoruudessaan tuhlaajapoikareissulle. Kotiin palasi mies, jolle Jeesus on ainoa vaihtoehto.
Elias Halminen lähti nuoruudessaan tuhlaajapoikareissulle. Kotiin palasi mies, jolle Jeesus on ainoa vaihtoehto.
Jos Turun Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen joutuisi aikakoneeseen, hän haluaisi seurata herätyksen aikoja 1800-luvulla.
Vaihtoehtoiset tulevaisuudet ovat jo olemassa, sanoo Sampsa Korpela, joka yrittää väitöskirjassaan sovittaa yhteen luonnontieteen ja teologian.
Tutkija Juha Hiltusen mukaan on selvää, että Torinon käärinliina on se hautavaate, johon Jeesus käärittiin ylösnousemuksen jälkeen.
Taiteilija Satu Laurel jättää jokaiseen teokseensa yhden virheen, koska hän haluaa antaa armolle mahdollisuuden.
Nuorena Tapio Pokka piti kristinuskoa mielensairautena. Myöhemmin hän sai kokea, ettei evankeliumi avaudu älyllä, vaan se annetaan.
Kristillisen median moniottelijalla Thorleif Johanssonilla kesti 10 vuotta antaa anteeksi ystävälle, joka huijasi häneltä koko maallisen omaisuuden. Konkurssin tapahduttua Johansson sai tärkeimmän hengellisen opetuksensa.
- Kun turvallisuus on uhattuna, ennakoitavuudesta, yhdenmukaisuudesta ja perinteistä tulee tärkeitä arvoja, sanoo Anneli Portman. - Putinin...
Sodan sytyttyä on kirkoissa kehotettu rukoukseen Ukrainan kansan ja rauhan puolesta. Olisiko pitänyt kehottaa myös parannukseen, kysyy dosentti...
Kun kolumbialainen Milena tapasi ensimmäisen kerran suomalaisen Matin Bogotassa, hän ei tiennyt mitään Suomesta. Nyt hän hallitsee kielen ja on Valviran laillistama psykologi, joka tekee työtään monikulttuuristen perheiden kanssa.
ELÄMÄ-DIGILEHTI
Lue lehteä mobiililaitteella tai tietokoneella.
ELÄMÄ-LEHTI
Oletko jo paperilehden tilaaja?
Aktivoi digilehti tästä.
SISÄLTÄÄ DIGILEHDEN