Artikkelit
Mitä opimme Simsonista eli supersankarin kaksi puolta?
Simsonin elämä kertoo meille synkkää kieltä siitä, mihin himojen mukaan eläminen voi johtaa, kirjoittaa Jukka Norvanto.
Onko fariseuksia olemassa edelleen?
Fariseukset olivat hurskaita juutalaisia, jotka pyrkivät ottamaan Raamattunsa (=Vanhan testamentin) vakavasti ja elämään sen mukaan. He olivat...
Rikas mies jo oisin
Puuhun kiivetessään Sakkeus oli nostanut itsensä toisten ja jopa Jeesuksenkin yläpuolelle. Niin hän oli toiminut elämässään aikaisemminkin, kirjoittaa Jukka Norvanto.
Mantran ja rukouksen välinen ero
Toisin kuin buddhalainen, kristitty heittää ankkurin oman veneen ulkopuolelle, vertaa valaistumisen tiellä tuskaillut Kaarina Sipponen.
Viljelijöiden ahdinko syvenee – ”heitä syyllistetään aika pahasti”
Suomalaiset maatilat ovat vaikeassa tilanteessa, koska tuotannosta on tullut liian kallista. Nyt kysellään, onko seuraavalla sukupolvella rohkeutta jatkaa vanhempiensa töitä. Kristityt viljelijät ammentavat toivonsa Jumalan sanoista Nooalle: ”Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu”.
”Monelle radio on ainoa keskustelukumppani”
Järviradion toimitusjohtaja, taloustirehtööri Markku Mäenpää sanoo, että kanava haluaa pitää huolta myös kuuntelijoidensa sananvapaudesta.
Taivaassa tehty avioliitto – ja mitä sen jälkeen
Iisak ja Rebekka tapasivat toisensa Lahai Roin kaivolla. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, kirjoittaa Mailis Janatuinen.
Kapteeni avaa runovihkonsa
Elias Halminen lähti nuoruudessaan tuhlaajapoikareissulle. Kotiin palasi mies, jolle Jeesus on ainoa vaihtoehto.
Jouni Lehikoinen: ”Hengellisiä johtajia tarvittaisiin nyt”
Jos Turun Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen joutuisi aikakoneeseen, hän haluaisi seurata herätyksen aikoja 1800-luvulla.
Jaakko Heikkilän kolumni: Tuonelan hengelliset kesäpäivät
Jollei luterilainen kirkko olisi niin pihi myöntämään armonvälineen statusta hengellisille toiminnoille, olisi herätysliikkeiden kesäjuhlat jo ajat sitten kanonisoitu sakramentiksi.